Avainsana-arkisto: PRIME

Aika kultaa muistot?

Viime torstainahan oli penkkaripäivä, muistu omatkin rientoni mieleen kun näin karkkeja maassa. Lähdin wanhojen tanssien jälkeen Miamiin ’lomailemaan’ loppukevääksi, jonka vuoksi kävin lukion neljässä vuodessa. Kirjoitin pakolliset pois syksyllä ja venytin tahallani pakollisia kursseja keväälle, sillä en halunnut lakkia talvella. Kirjoituskevät menikin aika lailla lusmuillessa, sillä kävin vain korottamassa englantia & ruotsia ja neropattina riipasin pitkän matematiikan.

Nuorena (vaikka olen sitä vieläkin) elämä oli helppoa kuin heinänteko, ei stressitekijöitä mailla eikä halmeilla. 10 viikkoa Floridan auringon alla jätti jälkensä ja ei pelkästään pelkkää brunaa, vaan isäni kommentoi että oompas minä seesteinen. No se meni ohi nopeaan kun palasin kotiin. :)

Otin vähän förskottia ja juhlin kaikki juhlat vuotta ennen oman ikäluokkani kanssa. Paitsi penkkareita tietenkin kahdesti. Ensimmäisenä vuotena näin oikein vaivaa haalarin eteen, ommeltiin Mauran kanssa itsellemme lehmäpuvut missä oli utareet ja kaikki. Koululta sai tilattua halvalla ja paljon saakelin kovia kermatoffee-karkkeja, joilla oli sitten kiva nakata lapsosia päähän rekan lavalta. Rekka-ajelun jälkeen meidät tiputettiin satamaan, josta jatkettiin suoraan abiristeilylle. Itse hyppäsin lavalta suoraan Helsingin Sanomien toimittajan syliin ja kerroin sille kuinka hienoa on että koulu loppuu – vaan ei vielä. Onneksi oli nimi painettu väärin hesariin niin ei tarvinnut kellekään selitellä. :) Välivuoden jälkeen olikin taas opiskelumotivaatiot kohillaan. Olen kauppaopiston naisia ja sieltä täräytettiin Jomperin kanssa varmaa vuosituhannen parhaimmat paperit ulos. Hetki sitten mulle iski kaaliin että jösses tässähän sitä ollaan työelämässä, sitä sitten seuraavat 40 vuotta. En voi kyllä valittaa sillä hyvin on käynyt, oon päässyt koulun penkiltä suoraan huippujopiin mistä tykkään työkavereineen kaikkineen.

Suuntasin perjantaina pikkulikan kanssa Nokialle viettää viikonloppua Minnan ja Kimmon luo, Eve ja Jaani tuli kanssa. Heti ensimmäiseks menin PRIME Hair & Beauty designiin Umpun käsittelyyn ja nyt mulla on ihana uus kisatukka<3 Umppu oli muutenkin järjestänyt collection-kuvaukset lauantaiksi, Mikko Karekivi oli taas kuvaamassa ja täällä odotellaan sormet syyhyten millasia kuvia on tulossa! Toimin Primen Nellin mallina ja sain mielettömän lettikampauksen ja meikkikin oli ihan toista millaisena oon tottunut itseni näkemään: se oli ’nude’ ja vedinkin sitten tissiä pöytään teeman mukaisesti. :)

Tietyllä tapaa tuli todella nostalginen olo muistellessani noita omia aikojani, mutta samaan hengenvetoon voin todeta ettei ole kyllä yhtään ikävä. Olen iloinen että ajat on eletty ja takanapäin, nyt on aivan uudet kuviot & koitokset edessä. Tsekattiin kaikki kuviot valmiiksi, kunto on siinä ja sarjassani tulee olemaan 30 akkaa. Taas pitää tehdä aikamoisia taikatemppuja ja ensi viikko painetaan vielä – andareandare. Milloin 6 vuotta sitten suuntasin nokan kohti Floridaa, nyt se suuntautuu kohti Ohiota. Välipäivistä alkanut preppi on mennyt todella nopeasti ja koska mulla on sopivasti lomaa, lennän Columbukseen jo lauantaina. Ollaanpahan passissa ja haistelemassa tunnelmia hyvissä ajoin!

P.E.T pikkujouluja

Siinä teille lunta! Mun oli pakko vetää tänä aamuna tykit jalkaan. Oon kokoajan syväjäässä ja jo pelkkä ulos-vilkaisu paleltaa. Toisaalta otan nuo pakkaset mieluummin kunhan tuota lunta ei enää tule. Perjantaina nilkkoja myöten kahlatessa mietin miten helkkarissa oon alkuvuonna jaksanut juosta tuolla?! Kaikkeen näköjään tottuu ja viikonlopun yli kärvisteltyä tänä aamuna jo mietin että pitäiskö riipasta taas ripset huuruun.

Olen tosiaan Helsingistä kotoisin ja asunut täällä koko ikäni. Puhun varmaan ’oudosti’, koska moni kysyy oonko Oulusta. Enää en kyllä kyseenalaista tätäkään, nimittäin perjantaina mun piti hakea Minna lentokentältä, jonne olen kyllä ennen osannut ajaa, mutta tällä kertaa ajoin väärään terminaaliin ja soitin Minnalle että pikkumoka, pyörähdän ympäri ja tuun sinne hetikohta. Onnistuin kuitenkin ajaa samaan paikkaan, kahdesti. Soitin taas että mitä helkkaria, oon taas täällä. Aloin jo miettimään että onko täällä tehty joku remontti vai enkö vaan osaa. En vaan osannut, mutta selvittiinhän siitäkin ja päästiin lumimyrskystä huolimatta Tampereelle kumma kyllä ehjin nahoin.

Mentiin suoraan PRIMEen jossa Umppu laittoi mulle uuden kisatukan. Nyt ollaan taas vaaleita ja ihanaa kun tukka on sileä<3. Mä sain myös kehutut Moroccanoil –hiustenhoitotuotteet ja oikeat, pitävät aineet, joilla saan taatusti kikkurat pysymään kahden viikon päästä Budapestissa.

Meillä oli lauantaina ensiksi kimppatreenit WFC:lla. Porukka oli jaettu lajin mukaan ja mulla oli fatburner –ryhmä eli tehtiin kuntopiiri Alonan ja Emmin kanssa. Se on niin paljon kivempaa kimpassa kuin yksin rykiessä, 50 min aerobistakin meni kivuttomasti tämän jälkeen kun jauhettiin Umpun kaa kirjaimellisesti paskaa. :) Sitten treenattiin poseerausta peilisalissa ja mä jouduin aikalailla keräilemään itseeni sillä vaikka olo on ollut nyt kohtuu hyvä, niin cardio kieltämättä näännyttää aika tehokkaasti. Kunto alkaa kuitenkin olla kohillaan, niin sain jo vähän vapauksia: tällä viikolla tehdään aerobista 1 h 15 min vähemmän! Jiihaa. Mä en koskaan saanut pakettikorttia ja mun FASTin tuotteet oli palautunut takaisin Tampereelle. Sain ne napattua salilta mukaan ja koska niin eksoottinen olenkin, oli pakko tilata vähän uusia makuja koska yleisesti suklaa, mansikka & vanilja on musta aika tylsiä, vaikkakin takuuvarmoja valintoja. Pääsen heti mm-kisoista kotiuduttuani leipurin hommiin, oon nähkääs hiton hyvä leipomaan kakkuja. Ainoa vaan etten ole tästä kokkauksen jalosta taidostani päässyt kauheasti nautiskelemaan. Nyt kuitenkin vehnäjauhot vaihtuu protskujauheisiin, oon vähän tässä ”tekemisen puutteessani” kaavaillut reseptejä! Eli olkaas kuulolla.

Mä piristyin hirveesti kun näin tiimiläisiä ja pääs tutustuu niihinkin joita ei ole vielä tavannut. Me mentiin illalla koko kööri yhdessä taas PRIMEen, missä mä sain toimia mallina, kun Umppu näytti miten saa luotua pysyvän kampauksen ja meikin kisoihin. Helpottaa huomattavasti stressiä, jos osaa itse edes tehdä alkuunsa, sitä voi sitten ammattitaitoisemmat korjailla ja parannella, mutta kokemuksesta tiedän, kun yhen perseen laittoon menee 2-3 h niin aika ei kerta kaikkiaan riitä.

Umppu on laittanut mulle aina sinettipidennykset ja oon ollu niihin tosi tyytyväinen, koska ne on niin helpot ja pysyy. En oo kyllä muunlaisia (teippejä tms.) koskaan kokeillutkaan, mutta puhuttiin laittautumisen lomassa muista helpoista (edullisemmistakin) tavoista saada uutta ilmettä. Hyvä esimerkki on meidän Piude, joka hommasi kevään kisoja varten SwiftHairin, joka on aitoa hiusta. Se on hyvä läntätä päähän kisa-aamuna (ja muutenkin) ja uusiokäyttää, pestä & harjata jne. Niitäkin saa nyt Primestä joulukuun ajan tarjoushintaan -50 % (norm. 190 €). Siitä pukinkonttiin.

Mulla tuli sunnuntaista vahingossa totaali vapaapäivä ja voin kertoa että teki kyllä tosi hyvää. En muista koska viimeksi olisin ollut tekemättä yhtään mitään, tässä ollut vähintään yksi treeni päivässä. Mulla tuli pikkukiire ajaa takaisin Helsinkiin alaselän hierontaan, rutina on kova mutta näillä mennään! Tästä alkoi viimeinen työviikko ja viittä vaille valmiita koitokseen.

Vegas baby!

Tänään on kuulkaas Iso-Kuuselalla ollu täys pöhinä päällä, pyykkikone on laulanu aamusta asti ja pienen ydinpommin räjäytin kun repäsin vaatekaappini lattialle. Tässä pakkauksen lomassa tuumasin että onpa hyvä hetki tehä vähän tilaa tuleville uutuuksille. Oon jopa kliinis-putsannu valtakuntani, ni nyt ku tuun takasi voin läväyttää koko matkalaukullisen kaikkea ihanaa tuohon lattialle.

Sitten vähän niitä tunnelmia: LOMA. Ai helkkari on jo toinen tämän vuoden sisään. Tämä poikkeaa viime kerrasta vaan siihen malliin että nyt ei loikoilla lepotuolissa ja syödä buffetista. Kuulin valmennusjohdosta vähän sellaista puhetta, että nyt treenataan armotta ja S. Iso-Kuuselalle Kimben sanoin luvassa sellane Pro Training Camp että oksat pois! Olen kuule valmiina.

Oon jo innoissaan ihan siitä faktasta että tuun näkee maailman huiput. Tässä on mun kestosuosikki Dianna Dahlgren ja jos joku päivä vaihdan liigaa ni se on sitten tässä:

Upea!

Mulle itelleen kisakunto on todella epäluonnollinen olotila, olen normaalisti vähän ’pehmeä’ ja viimeistelyssä paino saattaa tippua jopa 3 kg, mutta kyllä se tulee myöskin nopeasti takaisin. Kyllähän nainen on kauneimmillaan vähän persevämpänä kuin niin että säikeet näkyy, luut töröttää ja posket on kuopalla.


Mä oon saanu Umpulta myöskin tällaisen jokatytön selviytymispaketin ja uskoisin että nyt pysyy tämäkin pörrö kuosissa vaikka lämpötila taitaa huidella pitkälle yli kolmenkympin. Oon meinaa saanu uuden lisänimen ja se on ’aina glamour’.

Mä laittelen Olympia raporttia jahka tuun takasin. Mikäli tuun takasin. ;)