Aihearkisto: Yleinen

Miltä näyttää meidän unelmien omakotitalo?

Mä oon aikaisemmin tänne kirjoittanut jotain meidän ensimmäisestä asunnosta ja sen rakennusvaiheista. Tuota hankkiessa tiedettiin, ettei se loppuelämän kämppä tule olemaan, mutta hyvä päästä oman syrjään kiinni. Ajatus tosiaan oli, että asuttaisiin siinä luokkaa kahdeksan vuotta ja viimeistään siinä vaiheessa kun lapset aloittaisi koulun, olisi hyvä olla jokin isompi asunto ja niin, ettei kouluja tarvitsisi alkaa vaihtamaan.

Tänä vuonna meillä on ollut se viisi vuotta koulun alkuun ja ollaan lähinnä syynätty tontteja ajatuksena jossain vaiheessa taas rakennuttaa, koska ei vaan löydy valmiilta markkinoilta mitään mikä meille kelpaisi. Harmi vaan, että tonttien (ja asuntojenkin) hinnat halutulla seudulla oli aivan poskettomia hintojen 2,5-kertaistuttua siitä mitä v. 2017 maksettiin ja rakentaminen tänä päivänä sekin poskettoman kallista, niin ei enempää ottanut tulta alleen. Meillä oli todella kiva kämppä, mutta yksinkertaisesti kävi vain pieneksi. Ei kuitenkaan haluttu muuttaa mihinkään väliaikaisratkaisuun eli vähemmän kivaan vaikkakin isompaan, sillä taas pitäisi osata valita jokin kohde ja seutu, joka mielellään nostaisi arvoaan ennen sitä kuuluisaa loppusijoituspaikkaan pääsyä. Myös varainsiirtovero on henkilökohtaisesti mulle sellainen mitä sylettää maksaa, niin mitä vähemmällä asuntokikkailulla pääsen, sen parempi.

talo2

Sitten Jaani löytää Oikotieltä sellaisen helmen, jota halusi mennä katsomaan. ”Ainiin, tänään oli se näyttö” – samana päivänä kuin lätkän MM-finaali, niin mietittiin jaksaako mennä kun sääkin on näin hyvä, mutta onneksi ei jätetty välistä! Ei nimittäin ikinä käy niin, että jossain asunnossa on kaikki kohdillaan ja oman maun mukaisia, ettei jokin seinän tai laminaatin sävy ärsytä, julkisivu tai mitä ikinä, vaan on täysin muuttovalmis. Asunnon pohja on täydellinen ja piti sisällään ne lisät, mitkä uuteen asuntoon ylipäätään haluttiin eli kodinhoitohuone uloskäynnillä, autotalli, kolmen makuuhuoneen lisäksi työtila/-huone ja sitä säilytystilaa. Oma rauha eli omakotitalo omalla tontilla ja asfaltoitu piha = mahdollisimman vähän hiekkaa ja nurmikkoa sisään. Täydellistä! Sijainti* oli alkuun itselleni vähän kysymysmerkki, mutta kun katselin hieman etäisyyksiä, niin matkani ytimeen piteni autolla ajallisesti viidellä minuutilla ja toimistolle pysyi samana. Ihan kuin tässä enää mihinkään edes liikkuisi.. Luulin siis tekeväni tässä myönnytyksen, mutta kun talossa olisi kaiken edellä mainitun lisäksi kahden auton talli, 120-neliöinen terassi sekä pieni himapuntti, plussat pesi miinuksen mennen tullen.

*) Kova paikka lähinnä mulle, kun asun ensi kertaa elämässäni Kehä 3:n ulkopuolella. 😅 Nippa nappa, mutta silti. 

*) Kova paikka lähinnä mulle, kun asun ensi kertaa elämässäni Kehä 3:n ulkopuolella. 😅 Nippa nappa, mutta silti.

Markkina oli kuuma kuin hellan koukku ja kun meillä ollut mitään ostoaikeita eikä siksi mitään lainalupauksia etukäteen hankittuna, piti tätä alkaa vauhdilla edistämään. Googlattiin kaikki päiväkodit, koulut, harrastusmahdollisuudet, ajeltiin ympäri kyliä ja tutkittiin miltä täällä asuminen mahtaisi olla ja sitten jätettiinkin jo tarjousta. Pankkien kanssa piti rivakasti saada neuvotteluaikaa ja se olikin haastavaa, kun ilmeisesti kaikki muutkin oli asuntokaupoilla. Ja pankkien kilpailuttaminen kyllä kannattaa! Olin ollut (nykyisen entisen) kotipankkini asiakas selkeästi aivan liian kauan, vaatimattomasti koko elämäni, kun sain jo toistamiseen tänä vuonna asuntokauppoihin liittyen niin umpisurkeaa palvelua, että vuosisadan pohjat vedettiin. Joten raijasin velkasen, mutta maksukykyisen persaukseni muualle.

talo4

Ja niin siinä sitten kävi, että meidän viiden vuoden aikaikkuna muuttui viideksi viikoksi tarjouksen mennessä läpi. Kesäloman aikana piti laittaa oma myyntiin, pakata ja muuttaa uuteen osoitteeseen. Olen yli yhdeksän vuotta työskennellyt kiinteistöalalla ja jos jotain olen sivusta seuranneena oppinut, valokuviin ja siihen illuusioon kannattaa panostaa. Kun on ammattilainen asialla, niin harvemmin enää näkee niitä kuvia wc:stä missä pöntön kansi auki ja valokuvaaja salamavalon kanssa heijastuu peilikaapista, vaan asunnot ihan stailataan myyntikuntoon. Jos kämppä on paskanen, sitä miettii mitä muuta on mahdollisesti jätetty ”heitteille”. Jos se pursuaa tavaraa, herää kysymys säilytystilan riittävyydestä. Niinpä itse päädyin vuokraamaan varaston kuukaudeksi, jonne vietiin kaikki ”ylimääräinen”, ettei kenenkään tarvitsi tervehtiä eteisessä kolmia lastenvaunuja, sähkömersua, potkupyörää jne. Tyhjensin myös kaapit siihen kuntoon, ettei hävetä jos joku erehtyy kurkkaamaan sisään ja vein arvokkainta pienomaisuutta pois. Loppupeleissä se ei tarvitse kuin yhden kiinnostuneen ostajakandin, jonka kanssa päästään sopimukseen. Ja tämä on myös yksi syy miksen ikinä myy kiinteistöä tai osaketta ilman välittäjää. Meidän välittäjä hoiti hommat niin hienosti, että varmasti soitellaan jos tässä jotain liikkuja tarvitsisi joskus tehdä. 

talo7

Meidän ultimaattinen haave muutama vuosi sitten oli valkoinen kivitalo ja nyt meillä on sellainen, se loppusijoituspaikka. Ei tosin itse speksaama eikä rakennuttama, mutta tässä maailman tilanteessa olen helkkarin helpottunut, ettei nyt olla keskellä raksaa. Neliöt yli triplaantui, joten täältä ei muuteta sitten ikinä, vaan se saa luvan olla perikunnan murhe, kun kämppää pitää tyhjentää.

talo

Joukkue kasassa

Tässä on näköjään kohta 2,5 vuotta ehtinyt vierähtää sitten viime postauksen ja moni varmaan miettii että mitä mä enää jaksan edes yrittää. Mutta minäpä kerron. Jäin elokuun viimeisinä päivinä toiselle äitiyslomalle ja työkaverit viimeisinä päivinä kysyivät, että miten meinaan saada ajan kulumaan. Mulla oli siihen aivan selvät sävelet; oltiin meinaa just muutettu, joten ajattelin liikkua ja tehdä tuttavuutta uuden asuinympäristön kanssa, laittaa pihaa ja kukkia istuttaa, tehdä miehelleni päivän lounaan valmiiksi ja kaikkea sellaista, mitä kaltaiseni kohta keski-ikäinen voisi tehdä. Nyt nauttisin ylhäisestä yksinäisyydestä vielä niin kauan kuin se olisi mahdollista ja nyt osaisin sitä ihan eri tavalla arvostaa.

syksy21

En väitä, että kaikki yllämainittu olisi ihan täysimääräisesti toteutunut ja en sitä kuutta viikkoa ”yksin” päässyt nauttimaan, kun sain lastani vähän väliä jonkun flunssan takia hoitaa kotona. Lokakuu olikin harvinaisen perseestä, kun meille rantautui jokin aivan haista paska -virus (ei korona sentään, vaikka sitäkin jännitettiin) kaksi päivää lasketun ajan jälkeen. Enpä olisi uskonut toivovani vielä 40+5, että kunpa ei vaan päättäisi syntyä nyt. Ei onneksi päättänyt, vaan 10 päivää hän päätti odotuttaa itseään. Käynnistyksen kokemusasiantuntijanahan mulla ei edelleenkään ollut mitään käryä siitä, miten sen pitäisi käynnistyä, mutta pienestäkin risahduksesta olin sen verran valppaana (tai herkkänä), että käytiin viikon ylityksen jälkeen Jorvissa käyrillä ja tsekkaamassa tilanne. 

Näytille piti mennä erikoiseen aikaan sunnuntai-iltana klo 21 – 22 väliin ja siksi olin pyytänyt äitini meille lapsenvahdiksi. Ilokseni sain kuulla, että olen 3,5 senttiä auki eikä varmaan enää toista viikkoa käynnistykseen tarvitsisi odotella. Maanantai-aamuna aloin olla jo varma, että jotain tapahtuu eikä äitini uskaltanut enää kotiin mennäkään. Ja se oli luojan lykky että ei uskaltanut, meinaa kun lähtö tuli, tuli se 01 jälkeen niin vauhdikkaasti ettei tullut edes omia kenkiä mukaan.

syksy214

Meillä oli koko kesän riittänyt niin paljon puuhaa, että havahduttiin tuossa pari viikkoa ennen lähestyvää synnytystä, että olisi varmaan korkea aika reality checkille – meille tulisi kohta toinen vauva. Etukäteisvarautuminen oli lähinnä itseni psyykkaaminen, että kipeää tulee tekemään ja kaikki muu saa mennä sitten tilanteen mukaan. Kauaa en ehtinyt sairaalassa vanheta, kun muistin taas miten tuskaisaa tämä olikaan ja edellisellä kerralla hyväksi havaittu TENS vaihtui aika nopeasti ilokaasuun (jumputi miten hyvää tavaraa!). Tällä kertaa nautin sitä ilmeisesti oikein (viimeksi muistan ahdistuneeni siitä ja tuntui että henki salpautuu) ja taisinpa nauttia siitä vähän liikaakin, kun kätilö sano et ”nyt on ainakin aika mairee hymy” ja et ”otapa happee välillä et vauvakin saa”. Puheentuottaminenkin oli vaikeaa, kun kieli meni sellaseen solmuun mitä muutaman promillen kännissä voisi kuvitella.

No ei se ihan kaikkea kipua vienyt pois ja koska muistin siinä juuri kuinka peestä ko. toimitus itseasissa on niin pyysin jotain vähän vahvempaa ja niin sitten valmisteltiin spinaaliin. Kävi vain niin, että anestesialääkäri ehti vain kurkata ovesta kun kätilö sanoi, että nyt on myöhäistä koska vauva syntyy. Pikkuisen pelon sekaisesti katsoin Jaania, mutta siinä tapahtui jotain maagista ja mitä Jaani mulle sanoi, niin 7 minuuttia myöhemmin meillä olikin toinen täydellinen poika sylissä. Jäntevä, symmetrinen, täydellinen vauva ❤️. Tarkalleen 56 senttiä ja 4330 grammaa, pieksi statseissa veljensä ja tukkaa on enemmän & tummempi, mutta muuten niin saman näköinen.

syksy212

Nyt sitten kaiken tän sairastelun ja synnytyksen jälkeen kun ehkä vihdoin näyttäisi normaalilta, ihanan tylsältä arjelta, niin mun ”järkevä tekeminen” on päässyt loppumaan (en lue tähän ainaista lelujen siivoamista tai tiskikoneen / pyykkien pyörittämistä). En ole vielä ehtinyt hakea päiväkahviseuraa ja tehdä tuttavuutta lähellä asuvien ihmisten kanssa (enkä välttämättä tule tekemäänkään) eli ihan omaksi ratoksi ajattelin taas jakaa juttujani. Ja saattaa olla että siihen tulee taas parin vuoden tauko, kuka näistä tietää. Mutta sen sanon, että vaikka tämä syksy on ollut yhtä rään niistämistä ja huolissaan olemista, niin parasta on että saatiin pikkujätkä terveenä syliin. Vieläpä verrattain sukkelaan (2h 15 min), ettei ehtinyt hikikään tulla.

Ja hän on IHANA.

syksy213

Esikoisen tapahtumista voi lukea tuosta: 55 cm 3935 g

55 cm & 3935 g

Tämä ei ole mikään synnytyskertomus, joten ei tarvitse sen vuoksi säikähtää. Nyt kun tähän vauva-arkeen ollaan päästy jotakuinkin kiinni, ajattelin jakaa miten meillä menee:

Todellinen odottaminen kohdallani alkoi kuitenkin, kun laskettu aika ylittyi ja viikon jälkeen alkoi hajottamaan jo todella pahasti. Veikkasin itse 10 päivää pitkäksi, mutten ajatellut yhtään miten uskomatonta kurapaskaa, kun et vaan tiedä ja olisi aika saada homma purkkiin. Pääsiäisestä alkaen halusin pysytellä lähellä kotia jos sattuisi tulemaan, mutta siinä meni sitten viisi viikkoa metsähallitukselle. Mua oltiin muutenkin peloteltu liikelaskennalla ja siinä joka päivä sitä hätäilee että onhan poika liikkunut tarpeeksi ja jos oli yksi ”vaisumpi” päivä, alkoi epäilys onko kaikki kunnossa. Lisäksi kehityksellisesti hänen pitäisi olla nyt valmis, niin alkoi kuumottamaan millainen vonkale sieltä tulee, kun ei se enää tässä vaiheessa tekisi muuta kuin keräisi kokoa. Sitten kun sain vielä kuulla, että poika ei ole täysin kiinnittynyt (”meloni jalkojen välissä” ei siis koskaan tapahtunut) eikä paikat ole lainkaan kypsiä, niin joku kun olisi vielä kerran sanonut että kukaan ei ole sinne koskaan jäänyt, olisin ollut sitä mieltä että mun lapsi on nyt näköjään ensimmäinen joka sinne jää ellei väkipakoin otettaisi ulos.

Väkipakoin hänet sitten otettiinkin ulos. Toki olisin myös halunnut ”luonnollisen käynnistymisen” ja nyt jäi yllätyslähtö kokematta, mutta sitä kun ei vain voi etukäteen käsikirjoittaa. Voin kertoa, että kaikki poppakonstit yritettiin ja ei auttanut. Muutenkaan ollut viiteen viikkoon nukkunut, kun joka ilta ajatteli ”josko tänä yönä tulis lähtö” ja Jaani painaa töitä ja odottaa koska soitan että nyt mennään. Yliaikakontrollin jälkeen oltiin molemmat varmoja, että ei se sieltä itsekseen enää tule ja nukuin ekaa kertaa moneen kuukauteen kunnon yöunet. Tiedettiin kuitenkin, että lauantaina mentäisiin sisään aamupäivällä, joten sitä edeltävä yö meni taas aivan käteen, kun heräili moneen kertaan kattoo kelloa että joko on aamu..

Laitoksella homma eteni sikäli vauhdilla, että 16 tuntia myöhemmin tyyliin panadolin ja Jaanin kädenpuristuksen voimin sunnuntaina klo 3.00 syntyi kympin poika, eikä vain omasta mielestä. Pitkä ja hoikka, tarkalleen 55 cm ja 3935 g. Mulle sattui aivan timanttinen kätilö ja samalla arvostus kyseistä ammattia kohtaan nousi aivan tähtiin. Se jos mikä on kutsumushomma! Mä en omaksi onnekseni antanut synnytystoivelistaa vaikka olinkin sellaisen kirjoittanut, koska näin jälkikäteen olisi tuntunut tyhmältä ja osa toiveista olikin poissuljettu käynnistyksen vuoksi, kun jouduin olemaan piuhoissa kiinni lähes koko ajan. Kuitenkin oli loppupeleissä aivan sama mitä kautta tai miten hän tulee ulos, kunhan tulee ja vielä molemmat säilyttäisiin siitä hengissä. Se meni omalla painollaan ja ammattilaisten syynissä, päällimmäisenä tunne että musta pidettiin kyllä todella hyvää huolta. Puoliso varsinkin <3.

img_4751

Miten meillä on sitten sujunut? Tosi hyvin, etenkin ku ei ole vauvanhoidosta minkäänlaista etukäteiskokemusta. 27 tunnin valvomisen jälkeen olo muutenkin aika piestynä ei ensimmäisenä jäänyt mieleen miten vaippa vaihdetaan, mutta kummasti sitä niskapaskat opettaa ja oppii omaa lastaan käsittelemään. Isossa kuvassa oikein tyytyväisen ja helpon oloinen poitsu, lisäksi tietenkin kuolettavan suloinen. Tissimaito on näköjään aika anabolista (ja maistuvaa, poskista päätellen) ja jätkä kasvaa hyvää tahtia. Eli jos se tämän vaati, että kypsyi pari viikkoa pidempään, niin ei haittaa. Kyllä kai kaikki vauvat huutaa aina välillä, mutta niin kauan kun saadaan yöt aika lailla nukuttua, pysyy pääkin kasassa. Palautuminen lähti meikäläisellä suorastaan hämmästyttävän hyvin käyntiin ainakin noin pintapuolisesti ja olin lähes heti iskussa. Silti ei ole kiire uudelleen raskaaksi saati synnyttää :). Jos tässä ensin hankkisi kropan takaisin ja nukkuisi hetken selällään.

img_4740

Lauantaina jätkä sitten kastetaan! Tytölle olisi ollut nimi valmiina ja pojalle ollaan työstetty pitkään. Ajattelin, että täytyy nähdä keneltä hän näyttää, mutta on se alkuun niin mytyssä ettei sitä osaa sanoa muuta sanoa kuin Jaanin korvat ja mun huulet. Deadline alkoi kuitenkin häämöttämään ja taidettiin lyödä kombo kiinni tässä tätä kirjoittaessa. Perseus Panos*) se ei kuitenkaan ole. Poika Iso-Kuusela vaihtuu nyt Poika Inkiseksi.

cafb3ad5-589b-4d1f-a1f2-331fb34e6fd4

*) Ihan sama mihin päin Etelä-Eurooppaan lähdetään lomalle, niin isä Rufus menee aina paikallisesta. Niin meidän häämatkallakin, kun meillä oli kreikkalainen lentoyhtiö: mulle toivotetaan tervetulot englanniksi ja Jaanille sama kreikaksi, vaikka tuli heti mun vanavedessä. Siispä selattiin huviksemme kreikkalaisia pojan nimiä ja Perseus Panos löytyi sieltä, mille jaksettiin jonkin aikaa hihitellä. Mietittiin, antaiskohan pappi myöten jos vakuuteltaisiin että Jaanilla on kreikkalaiset juuret? Huomennahan voidaan sitä testaa..

Laskettu aika käsillä – nyt saa tulla!

Tänään on ultran mukainen laskettu päivä käsillä ja nyt näyttäisi hyvin epätodennäköiseltä, että kuulun tuohon 5 %:iin, joiden lapset syntyvät kyseisenä päivänä. Itse en ole hirveästi kyseisen päivän varaan laskenut vaan ennemmin pyrkinyt ajattelemaan, että meidän vauva tulee viimeistään toukokuussa.

fexme9490-1

Kiitos pitkien pyhien, Pääsiäisen ja Vapun jäin kotiin jo hieman normaalia aiemmin ja ensimmäiset kolme päivää meni mukavasti pieniä vaatteita pestessä, kaappeja järjestellessä ja jouluvalojen poistamisessa parvekkeelta. Neljäntenä päivänä alkoi sormien naputtelu ja mietin millä helkkarilla saan ajan kulumaan ja pienen takkuamisen jälkeen ymmärsin, että kaltaiselleni töistä poisjääminen on ollut todella iso muutos ja sekin vaatii totuttelua. Päivän sosiaalinen annos jäi ja jos en ollut päivän aikana puhunut kenenkään kanssa, voitte olla varmoja, että Jaani sai aika ryöpyn niskaansa illalla tullessaan kotiin. :) Ei mulla ole ikinä oikein ollut asiaa, mutta pitää vain saada olla äänessä edes hetki. Kun on tapana hieman suorittaa ja aikatauluttaa, ei ole helppo sisäistää, että nyt joku muu vie ja mun tehtävä on vaan olla ja odottaa.

gzcae9527

Kuitenkin koko raskausajasta (joka nyt tuntuu menneen jäätävän nopeasti) minulle itseasiassa ylivoimaisesti parasta ja helpointa aikaa on ollut tämä kotona vietetty 5,5 viikkoa. Tai sanotaan 4,5 viikkoa, sillä siihen asti vointi oli pääsääntöisesti todella hyvä: ei mitään kipuja, särkyjä tai oloja. Ainoastaan yöunet ovat olleet jo pitkään katkonaisia ja sekin oli alkuun tällaiselle ”täydelliselle nukkujalle” kova pala, mutta päiväunia on onneksi pystynyt ottamaan. Vaikka kehonkoostumus on varmasti muuttunut, painoa on tullut vaivaiset rapiat 8 kiloa ja olen voinut touhuta lähes mitä lystää ja viettänyt säiden puitteissa mahdollisimman paljon aikaa ulkona.

Nyt olen ymmärtänyt sanonnan odottavan aika on pitkä todellisen merkityksen, sillä nyt olen mielestäni tietenkin odottanut jo tarpeeksi kauan ja haluaisin nähdä, miltä meidän luomus näyttää. Tällä viikolla maanantaista lähtien pamahti päälle myös sitten selkäsärky (varmaan se kuuluisa SI-nivel) ja lantion seutu on ollut tulessa. Se jos mikä lohduttaa, niin mitä ilmeisemmin poika tekee tuloaan ja niin tai näin, kauaa en joudu tässä kärvistelemään eikä kukaan ole sinne mahaan koskaan jäänyt.

Yritä tässä nyt sitten tukeutua moiseen lohduttavaan ajatukseen.

Olo on kuin omenalla: punaiset posket ja sisus siemeniä täynnä

Se oli itseasiassa Jaani, joka avasi meillä keskustelun perheenlisäyksestä. Ei ole montaakaan vuotta (6), kun olin ehdottomasti sitä mieltä, etten halua lapsia, mutta tämä meni varmaan luonnollisesti yksiin suht nuoren iän ja silloisen elämäntilanteen vuoksi. Halusin ennemmin naimisiin, kuin lapsia. Tai olla vuosia naimisissa, ennen kuin hankkisi lapsia. Noh, naisena olemisen yksi parhaista puolista on nimenomaan se, että aina voi vaihtaa mielipidettään ja se on silti ok – kevyt, kuin poliitikon lupaus!

Missään vaiheessa ei ole biologinen kello tikittänyt ja olenkin siinä mielessä onnellisessa asemassa, että olen löytänyt kumppanin, joka ymmärtää ainutlaatuisuuteni ja jos jonkun kanssa lapsen teen, niin se on kyllä ehdottomasti Rufus – tämä on ollut vähintään alitajunnan tiedossa jo pidemmän aikaa. Asiat ovat edenneet meille myös hyvin luontevalla painolla: päästiin naimisiin ja oltiin viittä vaille saamassa tilojen puolesta ystävällinen talokin valmiiksi ja sinne muutettua. Kaksioon tuskin oltaisiin lasta alettu vääntämään eikä alettu, vaikka neliöiden puolesta oltaisiinkin mahduttu.

Asia ehdittiin kuitenkin keskustella hyvinkin pitkälle: voi olla, että menee kauankin ennekuin tärppää, mikäli tärppää, tai sitten voi olla että alle vuoden päästä meillä on tilanne käsillä. Mitä tehdään jos saadaan tietää, että lapsella on jokin paha kehityshäiriö? Mitä jos ei ikinä saada biologisia lapsia, onko esim. adoptio vaihtoehto? Tietysti toivoo, ettei tällaisia joutuisi ikinä miettimään, mutta oltiin onneksi aika samoilla linjoilla asioista. Meillä asia eteni Jumalan armosta sitten hyvinkin nopeasti, kun päätös tehtiin, että saa tulla jos on tullakseen. Ja iloisesti voidaan todeta, että fitness ei ole millään tavalla mitä ilmeisimmin vaikuttanut kummankaan tuotantoon mitenkään negatiivisesti. 

Kauan siinä ei siis mennyt, kun huomaat odottavasi ja saman aikaisesti ei mitään käryä, mitä seuraavaksi pitää tehdä. Asiasta ei myöskään halua huudella ympäriinsä ennen kuin tiedettäisiin, mikä sieltä tulee ja että kaikki on niin hyvin kuin tässä vaiheessa toivoa saattaa, nythän asiaa on jo hankala peitellä jos niikseen haluaisi. Omalle äidilleni jäin kyllä saman tien ”kiinni”, kun tuli isäni kanssa meille asentamaan verhotankoja ja hän huomasi ilmeisesti naamastani heti, että nyt on jotain sattunut. Ja tämä kaikki päivä sen jälkeen, kun olin kussut tikkuun.img_3983

Sen tikun varassa oltiinkin sitten yllättävän pitkään – käyt neuvolassa juttelemassa, täyttämässä lappua, antamassa näytteitä ja elät siihen malliin kieltolistan kanssa, että jotain sieltä on mitä ilmeisimmin tulossa, kunnes verikokeista vasta viikkojen jälkeen ”joku” sen sulle virallisesti vahvistaa, että pulla on uunissa. Ja siitä sitten pääset ensimmäiseen ultraan ja on kiva todeta, ettet ole kuvitellut koko asiaa. Mutta jos jokin asia loi uskoa jälkikasvusta, niin kyllä se oli ihan saatanallinen paha olo: aamusta iltaan aivan kuin darrassa ja siihen mausteeksi raivolaattaaminen niin kovalla paineella, että osan on tultava nenästä. Voin kertoa, että siinä vatsahappojen polttaessa klyyvarissa ja oksennusta niistäessä olo on kaikkea muuta kuin hehkeä, mutta saipa taas uutta perspektiiviä siihen, miten maailma makaa, kun naamaan pamahtaa vuosisadan akne.

Varmasti on joku voinut pahemminkin ja mitäs sitä nyt vertailemaan, yksilöitä kun tässä ollaan. On tässä nyt enemmän tai vähemmän pystytty toimimaan, vaikka alkoi hermoa kiristämään ja onneksi näyttäisi olevan nyt takana päin. On tämä ollut myös surkuhupaisaa, kun tässä syksyllä herra Inki saapui rapujuhlista asiaankuuluvassa kondiksessa ja herätti mut klo 3.30 syömään hankkimaansa maailman suurinta kebabia, mitä ei jaksanut itse syödä. Jo herätessä oli nälkä niin ajattelin why not, mutta se kebbe nousi siitä samaa reittiä samantien ja siellä pää vessanpöntössä on kiva, kun Inki kysyy ovenkarmeista kiinni pitäen että onko kaikki hyvin. Seuraava päivä meni siirtonurmea asentaessa pihalla ja molemmilla oksennus kurkussa, mutta syyt oli vähän eri. Ehkä se on sitä solidaarisuutta se?

img_3987

Nyt tarkasteltuna tämä aika on mennyt jäätävän nopeasti ja kohta pitäisi jo vanhemman viittaa sovitella harteille. Ainakin olen jo yhden vanhempana olemisen tehtävän ottanut omakseni ja se on huolissaan oleminen, jatkuvasti: alkuun ei uskalla liikaa innostua, kun ei voi tietää miten käy, sitten jännittää, että kaikki on hyvin rakenneultrassa ja kolmanneksi vaan toivoo, että pysyisi sisällä riittävän pitkään. Neuvolatoiminta jos mikä ainakin täällä Espoossa on ihan omaa luokkaansa, kun ihan kaikki syynätään (ja hyvä, että syynätään!). Olen mm. käynyt fysioterapiassa missä täti tsekkasi, että osaan jännittää syvät vatsalihakset (osasin) ja viimeistään siellä ymmärsin, jos jostain voin taputtaa itseäni oikein kunnolla päähän, niin monista punttiksella vietetyistä vuosista – fyysisesti en itseäni tässä rupeamassa enää epäile.

Mikä sitten muksulle nimeksi? 

Uutena vuotena tieto sukupuolesta oli sen verran tuore, että yritettiin porukalla keksiä hyviä vaihtoehtoja nimeksi ja meillä on jo vahva esitys: Massi-Mies Inkinen. Massi-nimisiä henkilöitä Suomesta löytyy 2000-luvulla syntyneistä ja Mies on päässyt ihan kalenteriinkin asti. Tällä vaihtoehdolla olisi myös helppo 2 000 € tienattu mikäli näin päätetään, mutta lapsemme joutuisi selviytymään sen kanssa täysi-ikäiseksi asti, joten sopimusteknisiä seikkoja joudutaan ehkä kyseisen parivaljakon kanssa vielä hiomaan. Onko teillä parempia ehdotuksia?