Avainsana-arkisto: MM-kisat

Jr MM part 3

Kun lauantaina päästiin puolenyön aikaan vasta hotellille, nälkä oli kova. Onneksi olivat sentäs pitäneet ruokalaa auki, sillä suurin osa kilpailijoista oli ollut myöhään kisapaikalla. Espanjassa oli oikein kunnon catering verrattuna tähän, ruokaa sai lapata niin että napa nauku, se oli tosi hyvää, kun taas Unkarissa annettiin lipukkeet, mitä vastaan sait tietyn määrän lihaa. Ja en kyllä valita, tankkasin oikeen surutta – meinaan pari lautasellista ruusukaalia ja parsaa.

Sunnuntaina mentiin takaisin kisapaikalle, sillä olihan vuorossa reissun kohokohta nimittäin Parade of Nations! Eevsku sai kunnian kilpailijana mennä lavalle Kimmon kanssa pönöttämään puheiden ajaksi, kun me Minnan kanssa tunnelmoitiin katsomosta käsin. Seurattiin myös fitneksen finaalit ja Timo Blombergin kisa oli iltapäivällä. Timppa kilpaili +90, jossa oli ihan jäätävän kokoista porukkaa. Siinäkin sarjassa oli eliminaatiokierros, josta selvisi 15 parhaan joukkoon mutta siihen kisat tyssäsikin. Ei menny Suomen tiimillä ihan kuin elokuvissa tämä reissu mutta näin se elämä koulii välillä.


Meillä oli illalla vielä hyvää aikaa mennä tutustumaan kaupunkiin. Käytiin mm. ostoskeskuksessa pyörähtämässä ennen illan bankettia. Jonkun neropatin päätöksestä tuolit ja pöydät oli siirretty sivuun ja ruoat piti syödä seisten. Itäblokissa noilla ihmisillä ei ole kyllä minkään sortin käytöstapoja, minä olen sen verran hieno leidi, että olen tottunut naiset ensin mutta turha luulo. Siellä saatiin kuitenkin kuulla lopulliset sijoitukset, jotka olivat ne surullisen kuuluisat 10. ja 13. Mutta meni meillä hyvinkin! FAST Junior tiimiin kuuluva, Viron edustaja Kristina Koroljak voitti MM-hopeaa!

Italian lahja maailmalle, Marco

Me ja Norjan Tone

Maanantaina nokka kohti Helsinkiä. Meillä oli taas lento Prahan kautta ja matkustajia oli sen verta vähän, että kone oli kikkana propellikone ja tuumasin liekkö tästä hengissä selvitään. Minna tyynnytteli että ei hätää, hän osaa pelastaa meidät tästä koneesta. Kone oli kunnon pätsi, tuulettimetkin puhalsi vaan kuumaa ilmaa ja edessä istuva arvokas mamselli voihki kovaan ääneen kun on niin tukalaa. Päätti kuitenkin istua urheasti takki päällä ja laittoi hyvissä ajoin turkin vielä niskaan ennen kuin päästiin poistumaan. :) Kaikki meni mallikkaasti, Prahassa oli vain tunnin vaihto ja kaiken kaikkiaan paluulennot sujui ihanan kivuttomasti, kun haaveena oli vain päästä äkkiä kotiin.

Kaikkineen päivineen oli hieno matka, jäljelle jäi vaan sammumaton jano. Mukana oli koko perhe eli rakkaat vanhempani ja Minna & Kimmo. Oli ihana tutustua myös Eveliinaan. Tässä jaettiin huoneen lisäksi kaikki, ja nyt kun asianomainen on itse julkistanut tiedon, niin voin minäkin ilmoittaa, että teretulemast Pro Elite Teamiin. <3 Jottei ihan heti päästäisi toisistamme eroon, niin suunnattiin heti tiistaina junalla Tampereelle FASTin ja Biancaneven kuvauksiin.

Ennen kuin joku kysyy, niin kyllä ne on sukkahousut!

Omasta naamavärkistä näkyy että väsymys painaa. Oli kuitenkin huippupäivä.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, haluan toivottaa kaikille oikein rauhallista Joulua <3

We wuv you! Kameran takana hääri kukas muu kuin Mike Siren.

Jr MM part 2

Mua on aikaisemmin jännittänyt lavalle nousu tosi paljon ja pelännyt ’jäätymistä’. Nyt oli kuitenkin varsinainen supermies-olo, kaiken kaikkiaan parempi kuin koskaan: väri, kunto, olo kaikki bueno enkä pelänny ketään. Läksyt oli tehty ja ajattelin ettei näistä sirpuista varmaan ykskään ole raatanut minun lailla, joten eiköhän haeta sieltä se mitali. Eliminaatiokierroksella meitä oli siis 26 akkaa rivissä ja hyvä ettei mennyt tönimiseksi, kun kokoajan joku oli steppailemassa eteen. Mutta linjat pidettiin niinku talvisodassa! Olin ihan pommin varma, että eliminaatiossa en tipu ja jäin siihen hollille tyrkylle odottamaan että koskas mennään taas. Minna paineli takahuoneeseen ja huuteli jumaleissön se on siinä!. Mä olin ihan valmiina uuteen kierrokseen ja kun ykkösvertailu tuli enkä ollut siinä, en edes tajunnut tilannetta. Pelko persiiseen alkoi hiipimään kun olin toisessa vertailussa. Eli aikamoisen taikatempun saisin tehdä että finaalissa nähtäisiin.


Ensimmäiset tunteet oli tietenkin että mitä helkkaria just tapahtu. Mä olin tempassu mielestäni elämäni kisasuorituksen ja se ei riittänyt. Huutoitku pääsi ja itsesääli iski, ja päästin pihalle kaiken sen porun kurinalaisuudesta, vastoinkäymisistä ja sijoituksesta. Sain kamalasti viestejä että miten meni, mitkä fiilikset. Yhteenkään en vaivautunut vastaamaan ja varmasti kaikki kikkanokat ymmärtää miksi. Mulla oli itselläni kovat odotukset, muilla tuntui olevan kovat odotukset ja tunne oli että oon pettänyt kaikki. Totesin että tähän ei auta nyt muut kuin Kimmeli kainaloon ja baarin puolelle lasi punkkua ja pitkä olut kiitos. Mun mielestä on täysin oikeutettua päästää (ja pitääkin) kaikki tunteet pellolle. Ei siinä itketä pelkkää sijoitusta, vaan lyhyesti koko elämä ja siihen sotkuun on turha tulla sanomaan, kuinka kiittämätön/naurettava tms. olet, koska se ei tee tilannetta yhtään paremmaksi. Oleellisinta on, että saa asian käsiteltyä, mitä pikemmin sitä parempi ja kääntää vielä voitoksi. Kohtalon kolme varttia, naureskelin että onneksi ei ollut mitään mättösäkkiä mukana, oisin varmaan popsinut itseni hengiltä siinä itsesäälissä velloessa.

Etelä-Afrikan likka oli neljäs

Tämän minun draaman keskellä Eveliina joutui vielä odottamaan omaa vuoroaan. Kävin sanomassa että älä nyt helkkari anna tän mun romahduksen vaikuttaa millään tavalla, vaan menet ja näytät munkin puolesta. Eveliinalla on kyllä rautaiset kisahermot, ei ollut millänsäkään vaikka pääsi lavalle vasta 22-23 aikaan illalla. Eevsku oli kyllä valovoimaisin fysiikkavertailussa ja ei mennyt mielestäni nallekarkit tässäkään sarjassa ihan tasan, sillä molempien kisat loppu siihen. Päivä oli ollut todella pitkä. Meillä Suomessa kisat on kyllä mallikkaasti hoidettu, että siitä suunnasta en haluaisi kuulla napinaa. Jos täällä jokin alkaa klo 18 niin se alkaa maksimissaan varttia yli. Jos et ole kilpailijakokouksessa/valmiina nousemassa lavalle silloin kun vuorosi on, kisasi on ohi ja näin se toimii. Tuolla nähtiin jos jonkinmoista sooloilua, kun fitneksen fysiikkavertailusta puuttui pari kilpailijaa, joita muut odottavat asennossa. Turhautumisen näki aika monen kasvoilta. :)

Nyt kun olen tässä asiaa pari päivää sulatellut, niin se täytyy sanoa että itseeni en voi olla pettynyt. En voi ruoskia itseäni että tein jotain/jätin tekemättä ja olisiko sillä ollut lopputuloksen kannalta mitään merkitystä. Kaikkeni olin antanut, se näkyi tai ainakin siihen uskon. Tämä kosahti nyt omalle kohdalleni varsin tuntuvasti, että bikini on arvostelulaji. Huomasin sen itsekin, kun vanhoja kehonrakentaja-ukkoja tiirailtiin: eräs charmantti pinkkipöksy hurmas mut ja kattelin että toi on hyvä. Kas kummaa, se oli vikassa vertailussa eli ei ilmeisesti ollutkaan niin ”hyvä”. :) Ihmisiähän tässä ollaan! Homma kuitenkin nyt hyvin taputeltuna, analysoinnit ja syvä-analysoinnit tehty ja tästä sitä lähdetään kehittämään! Jokainen näistä reissuista on todella kasvattava ja aina kokemusta rikkaampi. Ennen kaikkea olen todella kiitollinen ko. mahdollisuudesta päästä vielä kokemaan junnujen MM-kisat. Pikkusen pohjan kautta otettiin vauhtia, mutta itseluottamus on tullut takaisin, sillä suuntia on vain yksi.


Jr MM part 1

Viimeistelyt meni kuin menikin nappiin. Olo oli kertakaikkisen hyvä, vaikkakin ryytynyt, kun perjantai-aamuna suuntasin lentokentälle. Meillä piti olla lento Prahan kautta Budapestiin ja kaikki menikin mallikkaasti siihen asti, kun päästiin koneeseen. Ensin meille tiedotettiin, että lähtö viivästyy moottorivian takia 45 min ja todettiin että siinä meni myös meidän jatkolento. Onneksi lentoemumme Minna alkoi saman tien kartoittamaan tilannetta, että millä keinoin päästään perille. Hätähousu Iso-Kuuselakaan ei ollut moksiskaan. Homma senkus parani, kun meidät komennettiin ulos koneesta, lento peruuntui kun ko. koneella ei voinut lentää. Asian hyvät puolet sinänsä että vika huomattiin ennen kuin oltiin ilmassa! Minnan sisäpiiri-tiedon ansiosta yritettiin rynnätä Varsovan koneeseen jos sitä kautta pääsisi etenemään, mutta tiskillä olevalla punatukalla oli ilmeisesti huono päivä, kun väitti ettei enää ehdi kirjata meitä lennolle. Vaihtoehdot oli aika vähissä, jouduttiin odottaa 7 h seuraavan koneen lähtöä ja myöhästyttäisiin auttamatta kilpailijakokouksesta. Mitäs nyt? Kaikki kisaan tarvittava oli pakattu käsimatkatavaroihin, että kunhan maahan päästään niin valmiita ollaan. Onneksi meillä Suomen liitossa osataan hoitaa asiat mallikkaasti ja Budapestiin ilmoitettiin että tiimi on kyllä tulossa mutta myöhässä ja mä sain pidettyä pään kylmänä.

Torstai-iltana klo 22 sain sähköpostiin tiedon kisa-aikatauluista. Me oltiin tehty mun viimeistely sen mukaan, että aamulla olisi kisa Espanjan malliin, mutta nyt mulla alkaiskin vasta illalla. Enää en kerennyt eväitä väsäämään lisää ja pieniä viimehetken muutoksia tuli. 7 h on aika pitkä aika kököttää kentällä joten päätettiin mennä meille. Kerkesin laittaa tuossa odotellessa lisää ruokaa, laittaa tukkaa ja Eveliina sai ensimmäisen värikerroksen. Illan kone oli onneksi suoralento ja tehtiin jotain mistä äiti on aina varoittanut, eli otettiin pimeä taksi ja pidettiin peukkuja että hyvin tässä käy. Oltiin painettu jo pitkin kenttää kevyttä munaravia, laukut tuli onneksi ensimmäisenä, kuski ajoi kun riivattu ja ehdittiin ajoissa kilpailijakokoukseenkin, sillä saatiin odotella vielä kokouksessakin pari tuntia ja Timo-parka pääsi vasta 12 yöllä punnitukseen.


En ole koskaan nukkunut kisoja edeltävää yötä kovin hyvin, liekkö jännityksestä, kofeiniista yms. johtuen. Nyt kuitenkin täräytin jopa 8 h suoraa huutoa ja olin aamulla herätessä ihan terässä. Ihanaa kun oli kerrankin kunnolla ajan kanssa laittautua. Kv-kisoihin lähtiessä kannattaa varautua ihan kaikkeen, myös siihen että kuu putoaa, niin ei ainakaan ylläty. Hotellilta piti olla kuljetus kisapaikalle, mutta bussia ei ikinä tullut, valtaosa kilpailijoista edelleen hotellilla eikä koko pirun kaupungissa muka ainoatakaan taksia vapaana. Timo oli jo seuraamassa kisoja ja laitto viestiä, että järjestäjät ovat päättäneet aikaistaa iltapäiväkisoja puolella tunnilla, mutta eihän kukaan ollut viitsinyt tästäkään ilmoittaa.

Hauskaa miten kulttuuri ulkomailla on ihan toista kun Suomessa. ”Takahuone” oli kolmessa kerroksessa, joissa oli erinäisiä pieniä huoneita täynnä akkoja, jonne piti yrittää kamansa sysätä. Täällä sitä kysytään varovasti että anteeksi onko tässä tilaa, kun tuolla pikkulikatkin tulee ja työntää kamas sivuun että he tulevat nyt tähän. Sama meininki kilpailijakokouksessa, kun pitää tosissaan taistella paikastaan jonossa. Naisilla on kynnet, meinaa tämmöinen hento suomineito jäädä siinä rytäkässä jalkoihin! Todettiin kuitenkin että tuosta pikkuhuoneesta loppuu happi eikä sieltä ole mitään toivoa seurata miten homma lavalla etenee, joten siirryttiin kirjaimellisesti lavan taakse passiin. Pari tuntia seisoin öljyissäni, tunnelmat parempana kuin koskaan odottaen omaa vuoroani.

To be continued…

Latautumisen tärkeys ja viimehetken fiilistelyt

Jos jotain olen oppinut, niin sen, kuinka tärkeää on olla valmis. Mustana hevosena tuleminen ei useimmiten onnistu kuin vaan sen kerran, ja sen jälkeen jo muutkin alkaa luoda paineita, sillä tietävät mitä odottaa. Vuosi sitten Lappeenrannassa en itsekään tiennyt mitä odottaa; viimeistely ja look oli ihan uutta, enkä osannut aamulla arvata minkä näköinen akka sieltä peilistä tuijottaa. Muodonmuutos oli melkoinen ja sen takia oli ’helppo’ mennä lavalle, sillä tuntui etten minä ole siinä. Fitness Expo’12 -viikonloppu tuli kohdallani aivan liian nopeasti, viikkoa ennen ei tuntunut ollenkaan että kohta pitäisi lavalle nousta ja olo kunnosta oli epävarma. Itse haluaisin kuitenkin parantaa kokoajan kuin kana lentoaan ja nyt tunsin ottaneeni takapakkia. Kun feng shuit ei kerta kaikkiaan ole kohdallaan, niin vaikea sitä on mennä näyttämään että täältä tullaan.

Olen tässä viime päivät pyhittänyt täysin itselleni, eli koko viikonlopunkin olin kotona treenejä lukuun ottamatta tehden yhtään mitään, ja olen todella tyytyväinen että kerrankin kuuntelin itseäni. Oon saanu levättyä paremmin kuin hyvin, minkä huomaa jo heti mielialasta: väsyneenä pöntössä surraa ja pahasti. Viimeisiä vedellessä ja kroppaa pumppaillessa oon nauttinut tästä nyt täysin rinnoin, sillä nyt pystyn aidosti sanomaan että työni olen ainakin tehnyt! Sen suhteen ei siis pitäisi olla tulossa viimehetken paniikkia. EM:ssa olin tikissä, nyt painoa ehkä kilo kaks enempi ja mulla on syvä usko siihen, että se on pihvinä jaloissa.

Aamulla herätessä ja puhelimeen vilkaistua siellä olikin mukava viesti Kimmolta: bikinin avoimessa sarjassa kiitettävät 26 kilpailijaa. Eipähän päästetä tätäkään mamsellia, varsinaista isänmaan toivoa, yhtään liian helpolla. Siitä pitäisi nimittäin onnistua jättämään 20 likkaa taakse jotta finaaliin päästään! Tässä tulee arvatenkin heti alkuun eliminaatiokierros, josta 11 jää rannalle ruikuttamaan. Siitä vertailuun 15 ja finaaliin 6. Osallistujalistan nimiä vilkaistessani tuossa porukassa ei ole keväältä muita kisaajia kuin toiseksi tullut islantilainen, Elva Katrín Bergþórsdóttir . Avoimessa sarjassa mun yksi valtti on ainakin pituus, sillä niin se vaan on, että 150 cm meinaa jäädä jalkoihin vaikka kuinka olisi hyvä. Oon käyny tänään huoltamassa leegot myös, eli vielä kun muistan hymyillä ja jännittää lihaksia niin että sattuu! Mikäli yhtään kuulopuheisiin on uskominen, tämä sama rumba on todennäköisesti tulossa Suomeen ensi vuonna lajin suosion kasvaessa, joten mikäli meinaa pärjätä, line-upista on paree erottua (edukseen).

Stressikin on jo puolittunut, kun keväältä jotakuinkin muistaa miten kv-kisoissa homma etenee. Tietää miten/mitä pakata ja mitä kilpailijakokouksessa tapahtuu. Kyyti on kentälle, parhaat huoltajat löytyy, tiedän kisalookkini, kunto on kohillaan ja bikineissä en häviä kellekään. Summa summarum, nyt ollaan levollisin mielin. Toivotaan että tämä pysyy, eikä sitten varttia ennen h-hetkeä todeta että se on housuissa jo. Tankkaukset alkaa huomenna (nam), Minna tulee laittamaan värikerroksen ja sitten sitä jo mennäänkin.. Meinaan junioreiden MM-kisoihin! Tämä onkin ko. kinkereissä meikäläisen näytön paikka, sillä ensi vuonna sitä ollaankin jo yli-ikäisiä ja taso senkus kovenee. Niin tai näin, uskon että edessä on yksi upeimmista kokemuksistani ja toivottavasti tuon tuliaisia tullessani!

Mikään ei ole varmaa.. kunnes on aivan varmaa!

Mä oon niin onnellinen! Nyt saatiin virallinen lähtölupa Budapestiin junioreiden Maailmanmestaruus –kisoihin! Sinnehän tässä ollaan kokoajan tähdättykin, toinen jalka jo menossa, mutta viikolla kävi ekan kerran (valehtelin, useemman) pelko persiissä että mitäs jos tuliskin hylsyä. Päätin, että siinä tapauksessa menen Alkon kautta kotiin ja hukuttaudun punkkupulloon & juustoihin, lähden pipariristeilylle ja voin siinä sitten päässäni (päissäni) miettiä että mikä meni vikaan. Mutta onneksi ei tarvi! Saan jatkaa samaa rataa mitä nyt vielä hippusen kovempaa!

Minna ja Kimmo tuli mukaan katsastukseen, joka pidettiin Keravan Power Centerillä. Oltiin paikalla tosi hyvissä ajoin ja ehdin tietenkin alkaa jännittämään, kun tuomareita alkoi tulla paikalle. Katsastus pidettiin tatamilla niin ei sen tähden voinut olla korkkareita jalassa, eli pikkusen haastetta kun piti siinä paljain varpain huojua. Sitten mentiin aulaan oottamaan päätöstä, mua jo jännitti niin että käsiä kylmäsi. Ja sieltä se rapsahti! Minä lähden bikini fitnekseen ja Eveliina Tistelgren fitnekseen.

Budapest on vieläpä tosi kaunis kaupunki, varmaa varsinki näin joulun alla. Oon käyny viimeksi kesällä 2009 ja tykkäsin.

Mä tempasin perjantaina helkkarin hyvän selkätreenin, päätin ettei jää ainakaan siitä kiinni ja jatkossa aion virittää ko. moodin päälle. Kuukausi on vielä aikaa kiristellä ja sen kunniaksi jäätiin vielä treenaamaan olkapäät. Tästä vähän nyt sitä vertailukohdetta että missä mennään: yllä oleva eiliseltä ja alempi viikkoa ennen kevään EM-kisoja. Siitäpähän tiiätte.


Tämä vuosi on ollut kieltämättä raskas, niin henkisesti kuin fyysisestikin. En ole koskaan urheillut, tehnyt töitä ja taistellut kroppani eteen yhtä lailla ja pääkoppa on ollut todella kovilla. Välillä on ollut yhtä hekumaa ja sitten on tultukin melkosta syöksyä alas ja pikku vastoinkäymiset on tuntunu ylivoimaiselta. Mulla on kuitenkin ollut maailman paras tukiverkosto, multa riittää kyllä kyyneliä kaikille koska sanat loppuu. Vaikka joskus saattaa tuntua siltä, että tämä ottaa paljon enemmän kuin antaa, niin voin silti täydellä sydämellä sanoa, että vuosi on ollut elämäni paras ja kasvattanut mua hirveesti. Henkinen palkinto on ollut ravitseva! Itseluottamusta ja kunnianhimoa saa ja pitääkin olla, mutta mitään ei kannata pitää itsestäänselvyytenä. Nyt on aika hioa muu olemus kuntoon ja pitää mielessä, että muillakin on nälkä.

<3