Olo on kuin omenalla: punaiset posket ja sisus siemeniä täynnä

Se oli itseasiassa Jaani, joka avasi meillä keskustelun perheenlisäyksestä. Ei ole montaakaan vuotta (6), kun olin ehdottomasti sitä mieltä, etten halua lapsia, mutta tämä meni varmaan luonnollisesti yksiin suht nuoren iän ja silloisen elämäntilanteen vuoksi. Halusin ennemmin naimisiin, kuin lapsia. Tai olla vuosia naimisissa, ennen kuin hankkisi lapsia. Noh, naisena olemisen yksi parhaista puolista on nimenomaan se, että aina voi vaihtaa mielipidettään ja se on silti ok – kevyt, kuin poliitikon lupaus!

Missään vaiheessa ei ole biologinen kello tikittänyt ja olenkin siinä mielessä onnellisessa asemassa, että olen löytänyt kumppanin, joka ymmärtää ainutlaatuisuuteni ja jos jonkun kanssa lapsen teen, niin se on kyllä ehdottomasti Rufus – tämä on ollut vähintään alitajunnan tiedossa jo pidemmän aikaa. Asiat ovat edenneet meille myös hyvin luontevalla painolla: päästiin naimisiin ja oltiin viittä vaille saamassa tilojen puolesta ystävällinen talokin valmiiksi ja sinne muutettua. Kaksioon tuskin oltaisiin lasta alettu vääntämään eikä alettu, vaikka neliöiden puolesta oltaisiinkin mahduttu.

Asia ehdittiin kuitenkin keskustella hyvinkin pitkälle: voi olla, että menee kauankin ennekuin tärppää, mikäli tärppää, tai sitten voi olla että alle vuoden päästä meillä on tilanne käsillä. Mitä tehdään jos saadaan tietää, että lapsella on jokin paha kehityshäiriö? Mitä jos ei ikinä saada biologisia lapsia, onko esim. adoptio vaihtoehto? Tietysti toivoo, ettei tällaisia joutuisi ikinä miettimään, mutta oltiin onneksi aika samoilla linjoilla asioista. Meillä asia eteni Jumalan armosta sitten hyvinkin nopeasti, kun päätös tehtiin, että saa tulla jos on tullakseen. Ja iloisesti voidaan todeta, että fitness ei ole millään tavalla mitä ilmeisimmin vaikuttanut kummankaan tuotantoon mitenkään negatiivisesti. 

Kauan siinä ei siis mennyt, kun huomaat odottavasi ja saman aikaisesti ei mitään käryä, mitä seuraavaksi pitää tehdä. Asiasta ei myöskään halua huudella ympäriinsä ennen kuin tiedettäisiin, mikä sieltä tulee ja että kaikki on niin hyvin kuin tässä vaiheessa toivoa saattaa, nythän asiaa on jo hankala peitellä jos niikseen haluaisi. Omalle äidilleni jäin kyllä saman tien ”kiinni”, kun tuli isäni kanssa meille asentamaan verhotankoja ja hän huomasi ilmeisesti naamastani heti, että nyt on jotain sattunut. Ja tämä kaikki päivä sen jälkeen, kun olin kussut tikkuun.img_3983

Sen tikun varassa oltiinkin sitten yllättävän pitkään – käyt neuvolassa juttelemassa, täyttämässä lappua, antamassa näytteitä ja elät siihen malliin kieltolistan kanssa, että jotain sieltä on mitä ilmeisimmin tulossa, kunnes verikokeista vasta viikkojen jälkeen ”joku” sen sulle virallisesti vahvistaa, että pulla on uunissa. Ja siitä sitten pääset ensimmäiseen ultraan ja on kiva todeta, ettet ole kuvitellut koko asiaa. Mutta jos jokin asia loi uskoa jälkikasvusta, niin kyllä se oli ihan saatanallinen paha olo: aamusta iltaan aivan kuin darrassa ja siihen mausteeksi raivolaattaaminen niin kovalla paineella, että osan on tultava nenästä. Voin kertoa, että siinä vatsahappojen polttaessa klyyvarissa ja oksennusta niistäessä olo on kaikkea muuta kuin hehkeä, mutta saipa taas uutta perspektiiviä siihen, miten maailma makaa, kun naamaan pamahtaa vuosisadan akne.

Varmasti on joku voinut pahemminkin ja mitäs sitä nyt vertailemaan, yksilöitä kun tässä ollaan. On tässä nyt enemmän tai vähemmän pystytty toimimaan, vaikka alkoi hermoa kiristämään ja onneksi näyttäisi olevan nyt takana päin. On tämä ollut myös surkuhupaisaa, kun tässä syksyllä herra Inki saapui rapujuhlista asiaankuuluvassa kondiksessa ja herätti mut klo 3.30 syömään hankkimaansa maailman suurinta kebabia, mitä ei jaksanut itse syödä. Jo herätessä oli nälkä niin ajattelin why not, mutta se kebbe nousi siitä samaa reittiä samantien ja siellä pää vessanpöntössä on kiva, kun Inki kysyy ovenkarmeista kiinni pitäen että onko kaikki hyvin. Seuraava päivä meni siirtonurmea asentaessa pihalla ja molemmilla oksennus kurkussa, mutta syyt oli vähän eri. Ehkä se on sitä solidaarisuutta se?

img_3987

Nyt tarkasteltuna tämä aika on mennyt jäätävän nopeasti ja kohta pitäisi jo vanhemman viittaa sovitella harteille. Ainakin olen jo yhden vanhempana olemisen tehtävän ottanut omakseni ja se on huolissaan oleminen, jatkuvasti: alkuun ei uskalla liikaa innostua, kun ei voi tietää miten käy, sitten jännittää, että kaikki on hyvin rakenneultrassa ja kolmanneksi vaan toivoo, että pysyisi sisällä riittävän pitkään. Neuvolatoiminta jos mikä ainakin täällä Espoossa on ihan omaa luokkaansa, kun ihan kaikki syynätään (ja hyvä, että syynätään!). Olen mm. käynyt fysioterapiassa missä täti tsekkasi, että osaan jännittää syvät vatsalihakset (osasin) ja viimeistään siellä ymmärsin, jos jostain voin taputtaa itseäni oikein kunnolla päähän, niin monista punttiksella vietetyistä vuosista – fyysisesti en itseäni tässä rupeamassa enää epäile.

Mikä sitten muksulle nimeksi? 

Uutena vuotena tieto sukupuolesta oli sen verran tuore, että yritettiin porukalla keksiä hyviä vaihtoehtoja nimeksi ja meillä on jo vahva esitys: Massi-Mies Inkinen. Massi-nimisiä henkilöitä Suomesta löytyy 2000-luvulla syntyneistä ja Mies on päässyt ihan kalenteriinkin asti. Tällä vaihtoehdolla olisi myös helppo 2 000 € tienattu mikäli näin päätetään, mutta lapsemme joutuisi selviytymään sen kanssa täysi-ikäiseksi asti, joten sopimusteknisiä seikkoja joudutaan ehkä kyseisen parivaljakon kanssa vielä hiomaan. Onko teillä parempia ehdotuksia?

Läpileikkaus viime vuoteen

Vuosi ja kaksi kuukautta on kieltämättä pitänyt sisällään mun elämässä eniten mullistavia asioita, joista olisi kerrankin voinut jauhaa. Oikein huvitti vilkaista, mitä olen viimeksi niin innoissani kertonut taloprojektista, sillä nythän ollaan oltu espoolaisia nelisen kuukautta ja ei se projekti ehkä mennyt niin ruusuisesti, mitä alku lupaili. Lyhykäisyydessään aikataulu meni pitkäksi (ei haitanut, jopa toivottavaa, niin ei tarvinnut jännittää, osuuko häät, häämatka ja muutto tyyliin samalle viikolle) ja viestintä olisi voinut toimia paremmin: sinä päivänä kun piti luovutuksen piti tapahtua, oltiin pihalla seisomassa ja ihmettelemässä, että kyllä on keskeneräisen näköistä ja ei täällä kyllä ketään ole. Urakoitsija oli unohtanut ilmoittaa, että hanke myöhästyi, muttei onneksi oltu muuttokuorman kanssa pihalla odottelemassa. Kosmeettisten pikkuvikojen lisäksi jotain pientä yllätystä on vähän väliä tullut, että on pitänyt ihmetellä ihmisten logiikkaa, ja isommilta konnuuksilta ollaan toistaiseksi säästytty. Varastotilan puute aiheuttaa meillä toistaiseksi eniten päänvaivaa, mutta sekin on tavalla tai toisella järjestettävissä ja isossa kuvassa ollaan oikein tyytyväisiä. Tonttikauppa tehtiin puhtaasti asuinympäristön fiiliksen perusteella, mitä siitä nyt ehti skannailemaan, ja tässä mielessä kävi törkeä mäihä – ollaan viihdytty erinomaisen hyvin, eikä todellakaan ole ikävä Jätkäsaareen. Jos nyt talo itsessään ja sijainti miellyttää, niin kokonaisuutta parantaa kyllä tajuttoman mukavat naapurit, se jos mikä tässä on huippua.

Vuonna 2018 on myös töitä paiskittu enemmän, mitä koskaan. Oli kyllä motivaatiotakin, sillä vaikka kuinka oli kaikki isoimmat hankkeet hoidettu, niin kyllä häihin sai upotettua aikamoisen summan rahaa. Ehdittiin olla päivää vajaa 2 vuotta kihloissa ennen pääpäivää, jota voisi pitää varsin hyvänä aikana säästää ja suunnitella kaikessa rauhassa. Itselleni kävi niin, että tietyt asiat (päivä, paikka) lyötiin lukkoon aika piankin, jota seurasi oleelliset hankinnat (puvut, sormus, valokuvaaja jne.) pienissä pyrähdyksissä, mutta ajan kuluessa alkoi kaiken maailman sälä ja silppu myös uuvuttamaan. Onneksi en siitä hirveästi jaksanut stressata ja tämän neuvon jaan mielelläni myös muille, sillä kukaan ei niitä juhlissa edes älyä katsoa, eikä jälkikäteen edes jaksa muistella. Kun juhlat on teidän näköiset, paikalla kaikki teille tärkeät ihmiset, hyvää ruokaa ja juomaa riittävästi, niin ei voi mennä pieleen. <3

Kulunut kesä oli ainakin helteiden puolesta parhaita, mitä on nähty ja niin läimäsi meillekin aamupäivän epävarmuuden jälkeen kunnon seksihelle. Edellisenä päivänä juhlapaikkaa koristellessa sattui satamaan huolella ja siinä, kun piha puroili, ei voinut kun toivoa aurinkoa seuraavalle päivälle, sillä olihan se vähän ankean näköistä. Sitä saatiin mitä tilattiin ja jos jotain muuttaisin, niin meikin tekisin itse, sillä tämä valui naamalta jo astuessani kirkosta pihalle, mutta sekin oli sivuseikka. Ainakaan ei kenenkään vieraan tarvinnut hävetä, jos oli vähän märkä kauluspaita, sillä tämä morsian oli itse uitettu. Nyt kun alan tässä paukuttaa muutamia kuvia meidän häistä, niin shout out menee jälleen vuoden hääyrittäjä valokuvaaja Petri Mastille:
b20i2949
img_3357 img_3358 img_3360 img_3361

Häämatkalle suunnattiin heti seuraavana maanantaina. Alkuun mielessä kävi enemmän kaukomatkakohteita, mutta molemmat halusi lähteä reissuun aika lailla heti häiden jälkeen ja valittiin kohteeksi ”lähellä oleva” Kreikan saari Santorini, minkä valkoisia kalkkitaloja & sinisiä kattoja oltiin ihailtu joiltain YouTube-videoilta tai jopa 15 vuotta sitten erään matkatoimiston ärrältä saatavasta oppaasta.

d911a187-e793-426d-a8bd-8b92e90bd654 bd371c22-990a-4e21-8d67-37fd42821ed3

Santorinin vierailun arvoisista paikoista Oiaa peräänkuulutettiin maailman upeimmista auringonlaskuista ja juuri näistä somista tönöistä, niin haluttiin ehdottomasti sinne. Sesonki toki näkyi hinnoissa ja sinne ei kannata lähteä köyhäilemään (esimerkkinä aamiaisomeletit, kahvit ja appelsiinimehut kahdelta hengeltä yht. 65 €), mutta meille oli joka pennin väärti, jos lähtökohtaisesti kyseiselle reissulle kerran elämässä lähdetään. Jos Tallinnaa ja Tukholmaa ei lasketa, tämä oli Ruffen kanssa ensimmäinen ja toistaiseksi varmaan viimeinen kahdenkeskinen ulkomaan matkamme ja hyvin pärjättiin (tässä vaiheessa hyvä testaa..). Viikko vierähti ihanasti pelipaikoilla joko omassa ammeessa löhöillen tai käyskennellessä lähiympäristössä – vastanaineena jo se tuntui aika mukavalta. Tuo aika riitti vallan mainiosti pintapuolisen arvioinnin tekemiseen: Oia & Imerovigli ehdottomasti näkemisen arvoiset, muualla aika shitiä ja kitukasvuista.

img_2731

Hyvä p(r)una kuuluu tottakai lomaan.

img_2498 img_2780

Mutta sen sanon näistä maailmankuuluista auringonlaskuista – kyllä ne on meillä täällä Suomessa. Itse en ole ainakaan koskaan ennen nähnyt lähellekään mitään yhtä maagista, mitä viime kesänä omalta mökkilaiturilta. Ei ehkä tarjoilla yhtä usein, mutta kun tarjoillaan, niin sanattomaksi vetää:

030b2a60-2797-4bd0-b97c-0abfccc17c7f

Jos omat häät käy omalle kukkarolle, niin kyllä ne käy kavereidenkin. Siihen häälahjaa, mahdollista majoitusta ja matkustamista juhlapaikalle, polttareista puhumattakaan. Mulle järjestettiin ihanat, tyylikkäät aikuisen naisen juhlat. Ei mitään nöyryyttämistä, lentokoneesta heittämistä tai örvellystä, vaan hyvin ainutlaatuista aikaa ihanien ystävien kanssa. Tässäkin mielessä mulla oli ihan mieletön vuosi, että häät toi mukanaan mukavia liitännäisiä, yhtään vähättelemättä muita ”arkisempiakaan” tapahtumia.

img_2166

Miltäs elämä sitten Rouva Inkinä näyttää? Todella valoisalta. Näppärimmät sieltä varmaan ehti jo rivien välistä lukeakin, mutta jos kuvitellaan että elämäni isoimmat projektit on jos ei taputeltu, niin hyvin loppusuoralla, voin kertoa, että pieleen menee. Todellinen, elämänmittainen urakka meillä alkaakin näillä näkymin toukokuussa, kun täydennetään meidän perhettä yhdellä pienellä pojalla <3.

Täällä voidaan siis todella paksusti!

Mitä kuuluu meidän talohankkeelle?

Voitte arvata, että viranomaismenettelyissä on hieman kestänyt eikä rakennuslupaa ole vielä herunut, mutta se on kuulemma niin pitkällä, että kohta voidaan alkaa kaivamaan kuoppaa. Viimeksi kun käytiin vilkaisemassa tiluksia, oli sinne isketty kepukat pystyyn tonttijaon merkiksi ja päästiin esittämään arvauksia, mitä pöheikköä sitä ihailisi takapihalta. Sikäli minua ei venähtäminen haittaa, sillä tässä ei ole vaarana nyt jäädä kahden asunnon loukkuun eikä tarvitse hätämuuttaa uusien asukkaiden alta.

Selvennettäköön sen verran, että kyseessä on valmiin mallin avaimet käteen -talopaketti ja tämä tarkoittaa, että tiettyyn hintaan on leivottu sisään kaikki. Määritellyt materiaalit ovat yleensä halvimmasta päästä, mutta nekin voi vaihtaa toimittajan valikoimasta, toki hinta tällöin myös päivitetään. Kysyin rakennuttajalta, kuinka paljon muutostöihin olisi syytä budjetoida ja hän kertoi, että harva on yli 5k€ polttanut ja ajattelin, ettei se tuntuisi tässä konkurssissa enää missään. Nyt ajattelen, että kyllä se kummasti alkaa tuntumaan, kun miettii mitä muita ”turhia” kustannuksia tässä on lainan lisäksi lankeamassa ja nyt en puhu edes auton huollosta: varainsiirtovero (vieläpä 4 %), pankin siirtopalkkio (tmv, en muista viralliselta nimeltään, mutta pankista riippuen voi olla jopa luokkaa 1000 € ja siitä, että pankki siirtää muutama satatuhatta tililtä toiselle), pankin palkkio lainhuudon hakemisesta (500 – 600 €) sekä kaupanvahvistajan palkkio (v. 2017 120 € per luovutus). Vielä tarkkaa summaa materiaalimuutosten osalta ei ole tiedossa, mutta on asioita, joista en suostu tinkimään ja sellaisia ovat portaiden lasikaide, keittiön kivitaso ja korkeakiiltoiset kaapit. Olin saanut päähäni, että tason on oltava kiveä tai kivisekoitetta vaikka henki menisi ja tiesin sen olevan myös suurin rahareikä. Onneksi myyjä oli valveutunut ja kertoi, että kivisekoite ei sitten kestä kuumaa ja olin lentää persiilleen tästä, sillä heti ensimmäiseksi olisin varmasti iskenyt kuuman kattilan tasolle pelkästä olettamuksesta ja polttanut ruskean renkaan ja jos en minä, niin joku kaiffari ja niin sitä siinä yhdessä ihmeteltäisiin. Valinta oli siis helppo: luonnonkivi, varsinkin kun oli samanhintainen sekotteen kanssa. Keittiössä oli myös peruspiirrosten mukaan pelottavan vähän säilytystilaa ja jos tilaa olisi ollut enemmän, olisin halunnut saarekkeen, mutta säilytysongelma ratkaistiin lisäämällä kaappeihin korkeutta. En ole koskaan ymmärtänyt, mikä kahden altaan (iso + pienempi) tiskialtaan funktio on (joskus ehkä kuorinut perunoita toiseen joten siinäpä se) ja nyt halusin yhden ison altaan. Arkkitehti oli piirtänyt myös vaihtoehtoisen pohjaratkaisun alkuperäiseen, jossa alakerran makuuhuoneesta jätettiin vaatehuone pois ja tällä ratkaisulla saatiin kylpyhuone suuremmaksi ja sinne pieni kodinhoitonurkkaus. Samaten yläkerran vessaa hieman pienentämällä saatiin lisää kaappitilaa toiseen makkariin. Tarkoitus on muutenkin muuttaa alakerran makuuhuone pukeutumishuoneeksi, jonne voi myös jemmata kaikki salikassit piiloon ja ovi pidetään sitten visusti kiinni.
img_9917
Meillä on Rufuksen kanssa mennyt valinnat niin kadehdittavan hyvin yksiin, että heikompia hirvittää. Laattoja ja laminaatteja valitessa oletusarvo oli, että meille esitellään pakettiin kuuluvat sävyt, joita voi halutessa upgreidata. Sen sijaan meitä oli vastassa sisustussuunnittelija ja saimme valita laminaatin toimittajan koko repertuaarista sekä laatat eteiseen, kylpyhuoneeseen, vessaan ja keittiön välitilaan. Samaan syssyyn valittiin ovien kahvat ja sekosin viimeistään silloin, kun sisustussuunnittelija alkoi puhumaan tapeteista, että valitettavasti unohdin ottaa kuvat kaikista meidän valinnoista. Nyt oli niin hyvä asiakaskokemus ja oikeastaan ainoastaan siitä syystä, että odotukseni ylittyivät täysin. Me molemmat tykätään korkeakiiltoisesta valkoisesta, rosterista ja lasista, mutta valintojen jälkeen todettiin, että uusi koti tulee itseasiassa olemaan kaikkea muuta kuin valkoinen. Näin amatöörinä on hankala hahmottaa, miltä tuleva asunto tulee niin sistuksen kuin neliöidenkin puolesta näyttämään ja sehän tässä vähän jännittää, mutta luotan nyt sisustussuunnittelijankin mielipiteeseen. Parempi laittaa tapetit samalla seinään, sillä ei me sitä itse myöhemmin saataisi aikaiseksi, varsinkin kun kuvioltaan veemäinen asentaa. Märkätilat ja keittiö sen sijaan kannattaa luonnollisesti kerralla laittaa pakettiin, sillä niitä ei heti aleta vaihtelemaan.
img_0138
Summa summarum, nyt ollaan jo niin pitkällä, että kohta allekirjoitetaan kauppakirjoja. Sattuneesta syystä haluan ainakin yrittää ymmärtää niistä kiemuroista kaiken mahdollisen ja voin omahyväisesti sanoa omaavani verkoston, josta kyllä löytyy asiantuntemusta enemmän kuin riittävästi. Vaikka kaikki olisi näennäisesti kunnossa, niin kyllä se silti jännittää – onhan tässä loppujen lopuksi kyse elämäni isoimmasta hankinnasta, jota aika monta vuotta maksellaan pois.

Kuinka katkaista arjen kierre?

Työ, perhe, pienet lapset, lasten harrastukset, omat harrastukset, ystävät, kaiken sen rumban yhteensovittaminen ja elämästä nauttiminen. Kuulostaako tutulta? Ruuhkavuosia eletään S. I-K:n perheessä. Vaikka ei lapsia olekaan, niin silti on perhe huollettavana (Lulu & Rufus, ei välttämättä siinä järjestyksessä), parisuhde vaalittavana, työ minkä haluaa hoitaa kunnialla sekä opiskelut, niin kyllä hommaa riittää hitokseen. Vastuu ei varmasti tule tästä enää hellittämään, joten sikäli mun opiskeluille ei varmasti tule löytymään yhtään parempaa ajankohtaa, eli parempi yrittää hoitaa ne ensi vuoden loppuun mennessä kunnialla loppuun, kun näyttäis opiskeluoikeuskin päättyvän. Tämä tarkoittaa tällä hetkellä persiin kuluttamista koulun penkillä töiden jälkeen kolmena iltana viikossa aina Jouluun asti, eikä joululoman jälkeen ensi vuosi näytä sen helpommalta. Yritän suhtautua tähän kaikkeen hyvällä huumorilla, mutta nyt pari viikkoa on opettanut, että perjantaisin alkaa olla takki aika tyhjä.

Paras katkaisuhoito on viikonloput mökillä ja kyllä niitä aion hyödyntää, kun siihen on kerta mahdollisuus. Toki ymmärrän, että kaikilla ei ole, mutta pidän myös vuokraamista erittäin hyvänä, kokeilemisen arvoisena vaihtoehtona (kysy lisää). Ei pidä meinaa unohtaa, että kakkosasunto vaatii myös ylläpitoa, oli se sitten nurmikon leikkaamista tai hämähäkin seittien siivoamista rakennuksesta. Kun kaupungissa alkaa puuhat loppua, niin voidaan alkaa miettimään terassin tai lasipaviljongin rakentamista, jotta työmaa olisi loputon. Vanhemmiten olen ymmärtänyt, minkä vuoksi vanhempani naarasivat meidät joka viikonloppu landelle, sillä kyllä täällä luonnon helmassa, järven rannalla kuitenkin sielu lepää: ensimmäiseksi pyöriäinen kömpi vastaan ja sitten kuollut lepakko tipahti näpeille halkojen mukana. Sain tietenkin pienen hepulin ja meuhkasin Jaanille huolellisesta käsien desifioinnista siihen malliin, että käski mun jo rauhoittua. Noh en voinut sille mitään, sillä muistin vaan kuinka Ozzy Osbournen oli pakko purra lepakon pää irti ja sai ansaitusti siitä B-hepatiitin.

img_0071

Viime viikonloppuun mennessä palvelu oli pelannut äärimmäisen hyvin, mutta sitten jouduin keräämään omat marjani, syystä että eläkkeellä olevalla äidilläni on niin paljon puuhaa mm. koululaisten suojatievahtina :). Saaliiksi tuli yhteensä noin 35 litraa puna-, valko- ja mustaviinimarjoja sekä karviaisia ja täytyy sanoa, että kyllä itse poimima marja maistuu aina tuplasti paremmalta. Olin suunnitellut kanttarellien metsästystä myös, mutta aika kului marjapensaassa niin ennättänyt sen lisäksi muuta kuin todeta henkisen ikäni olevan 65 vuotta.

Nams ja mums!

img_0029

img_0033

Tekeekö mekko morsiamen?

Jos jotain arvostan niin sitä, että asiat hoituvat kivutta ilman sen kummempia säätöjä. En tykkää jäädä mähkimään asioita liikaa jolloin ollaan pian pisteessä, kun mikään ei kelpaa ja kaikki vaihtoehdot ovat yhtä huonoja. Olen enemmän ”tuohon suuntaan” –tyyppiä  ja yksityiskohdat hioutuvat kyllä sitä mukaa ja sen mukaiseksi kuin haluaa.

Mistä häämekko? Suunta on ollut tiedossa alusta asti ja sehän on, että muotojani en ala peittelemään, vaikka löysät aion ottaakin pois. Vuosi sitten ajattelin löytäväni mekon alennusmyynneistä kesän jälkeen, kun sesonki alkaa olla siinä ja nyt voisi sanoa, että aika alkaa olla käsillä. Olin budjetoinut katoksi 1500 € ja todennut, että sillä on löydyttävä yhden päivän mekko ja vierailu erääseen pukuliikkeeseen todisti, että siinä se tulee keikkumaan. Mitään alennuksessa olevaa minulle ei edes näytetty, mutta lähinnä halusin vain saada tuntumaa siitä, missä hintaluokissa me pyöritään, sillä hintatietoisena olin tottakai bookannut kaasojen kanssa botskin Tallinnaan. Suomessa puvun tilaukseen kehotettiin varautumaan kuudella kuukaudella, eli jos marras-joulukuussa pistäisin homman tulille, sen pitäisi riittää ottaen huomioon mahdolliset korjaukset. Siitä ei tosin annettu takuita, jos rahtilaiva sattuisi vaikka uppoamaan, eli älä jätä viime tinkaan!

Tallinnan liikkeistä yritin ottaa selvän etukäteen ja 4 varteenotettavaa löysin nettisivujen ja oikeastaan yhden blogin perusteella, jossa oli varsin kattavasti kirjoitettu näistä liikkeistä. Jos lyhyesti mainitsen omat kokemukseni, Salocenterissä oli ystävällinen ja suomenkielentaitoinen myyjä, muttei yksikään puku houkuttanut sovittamaan pelkästään liikkeen habituksen vuoksi. Anna-Bellassa kuulin, että tammikuussa tulee uusi mallisto ja nyt on hyllyt vähän tyhjillään. Uusintareissu alkuvuodesta ei heti napostellut, sillä jos mieleistä ei löytyisikään, oltaisiin Suomessa jo kiireen puolella. Kokeilin kuitenkin jotain kuplani ulkopuolelta vain todetakseni, että alkuperäisestä visiosta kannattaa pitää kiinni. Veronique Salongissa ei mikään päälläni säväyttänyt, mikä saattoi johtua myös vuosisadan soijasta kiitos ehkä ensimmäisen varteenotettavan kesäpäivän. Vaikka myyjä tuleekin aina avustamaan ja pukuihin pyritään survoutumaan alakautta, suosittelen ottamaan mukaan oman huivin johon voi suojata kasvot, niin ei tarvitse meikkejä alkaa pesemään. Pakkohan sitä on olla edes vähän laittautunut, jos yrittää minkäänlaiseen tunnelmaan päästä..

Yksi liike siis jäljellä, mutta ennen sitä oli pidettävä luova tauko. Pärl sijaitsi hieman kauempana keskustasta ja muista liikkeistä, jotka sijaitsivat kivasti ryppäässä (noin 2 km) ja matkan vuoksi oli tietenkin otettava taksi. Kyseisen liikkeen varaan olin eniten nettisivujen perusteella laskenut. Liikkeen ovi oli lukossa ja onneksi jäätiin siihen ihmettelemään että miten on mahdollista ja miksi en nyt katsonut aukioloaikoja netistä, sillä pian iloinen myyjä tuli avaamaan oven. Pieni opetus, P suletud stands for P = pühapäev eli pyhäpäivä aka sunnuntai eikä perjantai suomeksi, kuten saattaisi luulla. :)  Löysin muutaman mekon sovitettavaksi, joista yksi pomppasi rekistä kolmesti (enne?). Tämä kun kiskaistiin kiinni, tunsin heti, että istuvuus oli kaikista kokeiluista paras.

Mitään herkkyys-kohtausta en todellakaan saanut, vaan oli vakavan pohdinnan paikka, oliko tämä nyt se mekko missä vietettäisiin elämäni bileet. Juhlapaikkana ei toimi mikään sulttaanin palatsi, joten hyvin klassinen, minulle pakollisilla omainaisuuksilla varustettu kaunis puku, joka on vielä helppo(?) pienentää oikean kokoiseksi, toimisi oikein hyvin. Myöskään Ruffe ei saa mitään sakettia tai frakkia, vaan teetetään hänelle käypä puku, mistä on iloa myös pidemmäksi aikaa. Ja kas niin budjettini leikkautui melkein puolella ja tällaisessa yhtälössä tarjoukselle ei kannata sanoa ei ja toivoa, että parempi löytyy koska voin kertoa: ei löydy. Aikataulullisesti tässähän ei ollut mitään hätää, mutta ei  onneksi tarvitse enää pukukopeissa hikoilla.

Mistä rahat? Jos säästäminen ei ole juttusi, niin pennosia voi haalia kasaan myymällä esimerkiksi itselleen käyttämättömäksi jäänyttä tavaraa, vaikka tällä kertaa mun kirpparireissu ei ollut lähellekään yhtä tuottoisa kuin viimeksi, koska mulla ei kuulemma ollut mitään ”sisäänvetotuotetta”, mutta päästiinpä sentään tuntiliksoille. Sanoin kyllä Ruffelle, että pari blondia ois ollu ”sisään vetävämpää” kuin hän siinä kädet puuskassa tuskissaan seisomassa, mutta arvostan kovasti että lähti mukaan, vaikka vaati minulta pientä suostuttelua ja uhrautumista. Myönnettäköön, että nyt oli valtaosin vanhoja vaatteita ja puuttui sellaiset vetonaulat, kuin vaarin vanhat henkselit ja muu pikkusälä, mutta nyt on kuitenkin kirppiskiintiö täynnä, että ei kiitos ehkä enää koskaan! Ei ne asiat kovin paljoa parin vuoden takaisesta ollut muuttuneet (en jaksa enää avautua, lue tästä), mutta tällä kertaa en halunnut naarata mitään takaisin odottelemaan mukamas parempia aikoja, vaan marssin erään tummemman pojan tykö ja kysyin ostaisiko hän mun koko pöydän. Voitte arvaa miten hänellä naama venähti ja niin me lyötiin kättä päälle – hän sai siitä pöytäänsä myytävää ja mun ei tarvinnut kantaa mitään roskiin. Win win.

Nyt olen niin tylsä, etten vilauta mitään kuvia yhdestäkään mekosta, pidetään edes vähän jännitystä yllä. Hyvä että unohdan itsekin sen olemassaolon, ettei oma silmä ala tehdä turhia temppuja.

img_9268

%d bloggaajaa tykkää tästä: