Mitä kuuluu meidän talohankkeelle?

Voitte arvata, että viranomaismenettelyissä on hieman kestänyt eikä rakennuslupaa ole vielä herunut, mutta se on kuulemma niin pitkällä, että kohta voidaan alkaa kaivamaan kuoppaa. Viimeksi kun käytiin vilkaisemassa tiluksia, oli sinne isketty kepukat pystyyn tonttijaon merkiksi ja päästiin esittämään arvauksia, mitä pöheikköä sitä ihailisi takapihalta. Sikäli minua ei venähtäminen haittaa, sillä tässä ei ole vaarana nyt jäädä kahden asunnon loukkuun eikä tarvitse hätämuuttaa uusien asukkaiden alta.

Selvennettäköön sen verran, että kyseessä on valmiin mallin avaimet käteen -talopaketti ja tämä tarkoittaa, että tiettyyn hintaan on leivottu sisään kaikki. Määritellyt materiaalit ovat yleensä halvimmasta päästä, mutta nekin voi vaihtaa toimittajan valikoimasta, toki hinta tällöin myös päivitetään. Kysyin rakennuttajalta, kuinka paljon muutostöihin olisi syytä budjetoida ja hän kertoi, että harva on yli 5k€ polttanut ja ajattelin, ettei se tuntuisi tässä konkurssissa enää missään. Nyt ajattelen, että kyllä se kummasti alkaa tuntumaan, kun miettii mitä muita ”turhia” kustannuksia tässä on lainan lisäksi lankeamassa ja nyt en puhu edes auton huollosta: varainsiirtovero (vieläpä 4 %), pankin siirtopalkkio (tmv, en muista viralliselta nimeltään, mutta pankista riippuen voi olla jopa luokkaa 1000 € ja siitä, että pankki siirtää muutama satatuhatta tililtä toiselle), pankin palkkio lainhuudon hakemisesta (500 – 600 €) sekä kaupanvahvistajan palkkio (v. 2017 120 € per luovutus). Vielä tarkkaa summaa materiaalimuutosten osalta ei ole tiedossa, mutta on asioita, joista en suostu tinkimään ja sellaisia ovat portaiden lasikaide, keittiön kivitaso ja korkeakiiltoiset kaapit. Olin saanut päähäni, että tason on oltava kiveä tai kivisekoitetta vaikka henki menisi ja tiesin sen olevan myös suurin rahareikä. Onneksi myyjä oli valveutunut ja kertoi, että kivisekoite ei sitten kestä kuumaa ja olin lentää persiilleen tästä, sillä heti ensimmäiseksi olisin varmasti iskenyt kuuman kattilan tasolle pelkästä olettamuksesta ja polttanut ruskean renkaan ja jos en minä, niin joku kaiffari ja niin sitä siinä yhdessä ihmeteltäisiin. Valinta oli siis helppo: luonnonkivi, varsinkin kun oli samanhintainen sekotteen kanssa. Keittiössä oli myös peruspiirrosten mukaan pelottavan vähän säilytystilaa ja jos tilaa olisi ollut enemmän, olisin halunnut saarekkeen, mutta säilytysongelma ratkaistiin lisäämällä kaappeihin korkeutta. En ole koskaan ymmärtänyt, mikä kahden altaan (iso + pienempi) tiskialtaan funktio on (joskus ehkä kuorinut perunoita toiseen joten siinäpä se) ja nyt halusin yhden ison altaan. Arkkitehti oli piirtänyt myös vaihtoehtoisen pohjaratkaisun alkuperäiseen, jossa alakerran makuuhuoneesta jätettiin vaatehuone pois ja tällä ratkaisulla saatiin kylpyhuone suuremmaksi ja sinne pieni kodinhoitonurkkaus. Samaten yläkerran vessaa hieman pienentämällä saatiin lisää kaappitilaa toiseen makkariin. Tarkoitus on muutenkin muuttaa alakerran makuuhuone pukeutumishuoneeksi, jonne voi myös jemmata kaikki salikassit piiloon ja ovi pidetään sitten visusti kiinni.
img_9917
Meillä on Rufuksen kanssa mennyt valinnat niin kadehdittavan hyvin yksiin, että heikompia hirvittää. Laattoja ja laminaatteja valitessa oletusarvo oli, että meille esitellään pakettiin kuuluvat sävyt, joita voi halutessa upgreidata. Sen sijaan meitä oli vastassa sisustussuunnittelija ja saimme valita laminaatin toimittajan koko repertuaarista sekä laatat eteiseen, kylpyhuoneeseen, vessaan ja keittiön välitilaan. Samaan syssyyn valittiin ovien kahvat ja sekosin viimeistään silloin, kun sisustussuunnittelija alkoi puhumaan tapeteista, että valitettavasti unohdin ottaa kuvat kaikista meidän valinnoista. Nyt oli niin hyvä asiakaskokemus ja oikeastaan ainoastaan siitä syystä, että odotukseni ylittyivät täysin. Me molemmat tykätään korkeakiiltoisesta valkoisesta, rosterista ja lasista, mutta valintojen jälkeen todettiin, että uusi koti tulee itseasiassa olemaan kaikkea muuta kuin valkoinen. Näin amatöörinä on hankala hahmottaa, miltä tuleva asunto tulee niin sistuksen kuin neliöidenkin puolesta näyttämään ja sehän tässä vähän jännittää, mutta luotan nyt sisustussuunnittelijankin mielipiteeseen. Parempi laittaa tapetit samalla seinään, sillä ei me sitä itse myöhemmin saataisi aikaiseksi, varsinkin kun kuvioltaan veemäinen asentaa. Märkätilat ja keittiö sen sijaan kannattaa luonnollisesti kerralla laittaa pakettiin, sillä niitä ei heti aleta vaihtelemaan.
img_0138
Summa summarum, nyt ollaan jo niin pitkällä, että kohta allekirjoitetaan kauppakirjoja. Sattuneesta syystä haluan ainakin yrittää ymmärtää niistä kiemuroista kaiken mahdollisen ja voin omahyväisesti sanoa omaavani verkoston, josta kyllä löytyy asiantuntemusta enemmän kuin riittävästi. Vaikka kaikki olisi näennäisesti kunnossa, niin kyllä se silti jännittää – onhan tässä loppujen lopuksi kyse elämäni isoimmasta hankinnasta, jota aika monta vuotta maksellaan pois.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *