Ka(i)kk(e)a arjen haasteena

Tiedättekö, kun pää on tyhjä kuin Jeesuksen hauta Pääsiäisaamuna, eikä kerta kaikkiaan keksi mistä kirjoittaa, joutuu pyytämään apuja. Pari todella hyvää ehdotusta tuli, mutta ne jäävät nyt hautumaan, sillä tähän hätään niistä ei mitään nopeaa sylkäsyä saa, vaan pitää tulla ulos just niin kuin haluun. Mulla on siis ollut tämä päivä aikaa pitää lupauksestani kiinni (kerta viikkoon) ja jos kerran rehellisiä ollaan, niin olen teille yhden velkaa, jonka kuittaan nyt! Seuraavaksi siis kaksi niin pitkää tarinaa, että olisi voinut laittaa erikseen. Toivottavasti joku edes pääsee loppuun. Tsemppiä!

Tottakai ensimmäinen pinnalle noussut ajatus oli, että olen kamala ihminen, mutta jostain syystä ’pulsun kusi’ tuntui nauttivan suurta suosiota. Plus uskon, että vastaavia kokemuksia löytyy ihan jokaiselta. Käytän arkisin joukkoliikennettä ja mua on nyt ennättänyt muutamana aamuna nyppiä erinäiset kanssamatkustajat. Ensinäkin se, ettet viitsi nousta siitä mun vierestä, kun olen jäämässä pois, vaan vähän siirrät jalkoja käytävälle päin ikään kuin mun olis pystyttävä ohittamaan sut siinä. Tällaisessa tapauksessa saan yleensä aina perään pahaa silmää, mutten voi sille mitään, että mun on pakko mojauttaa oikeen kunnossa treenikassilla tai sitten kakkosvaihtoehto, vanha kunnon ”polvi sijoiltaan”, mikäli sinulta puuttuu pelisilmä. Toinen asia on ”aamunhenkäys”, eli se, kun joku ei ole viitsinyt edes hampaita pestä saati vettä hörpätä sängystä nousemisen jälkeen. Maanantaisin haistaa usein darran, kun viikonloppu on vähän venähtänyt. Pahimpaan influenssaikaan jonkun on pakko räkäisesti yskiä sua vastapäätä ja oikeen koetat pidättää hengitystä miettien, et tota tautia en halua ja samaan aikaan tekisi mieli kysyä, eikö äiti opettanut, että käsi suun eteen kun yskit?

Päästään hienosti näihin arjen sankareihin, jotka syystä tai toisesta ovat valitettavasti ajautuneet tiettyyn jamaan. Kampissa katselin jo kaukaa, kun eräs köpötteli kohti pysäkkiä ja tuuli valitettavasti pyöri siihen malliin, että aloin vihertää.  Tottakai hänellä oli sama matka ja ohi mennessään katsoin, että nyt on päässyt muutamat ja kohtuu tuoreetkin virtsat. Hän liikkui rollaattorilla ja jäi siksi bussin keskiosastolle, jolloin minun oli pakko kömpiä niin kauas taakse kuin kykenin, eikä sekään auttanut. Mä en enää pysty ikinä istumaan siinä, missä lastenvaunut yleensä matkustaa ja iltapäivällä istuessani paluukyytiin vastapäinen setä vilkaisi epäilyttävään sävyyn ja en välttynyt miettimästä, et kastuiko mun housut just (ei onneksi, mutta eräälle on käynyt näin ja hän ei enää koskaan istu missään).

Lähellä työpaikkaani on ilmeisesti tällainen asuntola, johon ko. veijarit pääsee majoittumaan. Kävin läheisessä ruokakaupassa ostamassa jotain paniikkihetken kahvikakkua, kun keskellä päivää siellä oli sankari paskat housussa pyörimässä. Joku herrasmies otti siitä sitten raivokohtauksen ja purki sen kassatyttöön, jolla ei tietenkään ollut mitään tekemistä asian kanssa, vaan silmiä kirvellen otti rahaa vastaan. Ymmärtäähän tuon toisaalta, sillä haju oli niin veret seisauttava, että itsekin rukoilin kyyneleet silmissä pääseväni pois sieltä mahdollisimman pikaisesti. Kuvottaa kuitenkin, että ostat ruokasi ko. paikoista, haju kun ei poistu henkilön mukana etkä tiedä mihin hän on koskenut, saati se käteinen raha mitä hän sieltä housun taskusta kaivoi, joka kohta vaihtaa omistajaa. Olen itsekin työskennellyt kaupassa ja tästä on sen verran monta vuotta aikaa, että tarinan voi kertoa: vanhempi rouvashenkilö asioi sen verran usein, että vakkariksi häntä saattoi nimittää. Yleensä ei edes ollut mitään ’moitittavaa’, mitä nyt hän omisti joku 30 kissaa ja siis tuoksahti kevyesti kissalle. Kerran hän kuitenkin päätti selkeästi räväyttää ja keskellä einesosastoa hän sitten keksi, että nyt jokin häiritsee, ravisteli vähän jalkaa ja kappas! tipautti lahkeestaan kakkapökäleen siihen keskelle lattiaa ja aivan kylmän rauhallisesti jatkoi siitä matkaansa.

Kevyempää sunnuntailukemista sen sijaan globaalista taloudesta ja ilmastonlämpenemisestä: globaali talous on suuri kusetus, mutta ilmastonlämpeneminen ei. Kullan arvo on nousussa, eli sijoita kaikki kultaan! Niin tein itsekin eilen, sillä käytiin tilaamassa minulle vihkisormus. :D Kihlasormus on ollut siis täysin Rufuksen valinta (hienosti) ja kaiverrukset vielä puuttuu, kun ei hän tosiaan tiennyt kuinka tulee käymään ja mikä päivä. Kuulemma kuukauden päivät se oli pyöriny taskussa ja odottanut sopivaa hetkeä, ja sitten olikin jo alkanut kuumottaa jos sattumoisin löydän sen. En onneksi ollut löytänyt, sillä tapoihini ei kuulu mennä tonkimaan Ruffen puolta vaatekaapista, mutta taisin kyllä ryssiä ensimmäisen tilaisuuden. Alkukesästä laitettiin meinaa pikkuisen parempaa ylle ja mentiin erääseen helsinkiläiseen kalaravintolaan syömään. Autosta noustessa ihmettelin Jaanille miks hänellä on tuo laukku mukana, mitä hän sillä tekee. Totesi siihen vaan että ”ööö no täällä on aurinkolasit ja auton avaimet”, mikä riitti minulle, osoitin tuohon suuntaan kohti ravintolaa ja vamos.

Kunnon äyriäisvati sopii meille, sillä sen perkaamisessa menee niin kauan aikaa, että minäkään en pysty lotasemaan sapuskaa naamariin alta aikayksikön, vaan siinä joutuu ihan seurustelemaankin. Silloin se oli ehkä liikaa, sillä tivasin Ruffelta miten hän on nyt niin ihmeen vaisu ja onko kaikki hyvin jne jne. Eli arvaatte, että puhalsin sen siihen. No loppu hyvin kaikki hyvin ja tässä sitä nyt sijoitellaan kultaan! Mentiin sitten yhdessä hakemaan hälle sormus ja kappas siinä oli sopivasti käynyt niin, että kullan hinta nous just! Mutta niin oli jäänyt vanha hintalappu, eli sillä oli lähdettävä. Ja näin oli käynyt Helsingissä ja Turussa parissa eri (ketju)myymälässä, vaikka eilinen kultaseppä sanoikin, että aika pahasti haiskahtaa. No niin tai näin, tilastothan eivät valehtele. Pääasia, että saan just sellaisen moukun kuin haluan. Ja ai että tekee pahaa antaa se säilöön jemma-nimiseen paikkaan odottamaan parempia aikoja.

v2

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *