Tänää on mun synttärit!

Suurten kysymysten edessä ollaan, sillä seuraavien muutamien vuosien aikana tehdyt valinnat määrittänee pitkälti, millaiset näkymät on eläkkeellä. Vaikkei näitä ikävuosia (25) vielä paljoa olekaan, niin tänään kyllä heräsin ajatukseen ensimmäisen kerran että mitäs muuta olen saanut aikaiseksi kuin ns. paskan. Kaverit valmistuu korkeakouluista, menee naimisiin, pyöräyttelee vauvoja.. Mun meriitit onkin sitten ihan muualla. :) Korkeakouluun en mennyt, naimisiin en ole päässyt eikä jälkikasvua ’siunaantunut’, mutta hyvältähän tämä elämä näyttää ja suunta on vain ylöspäin. Äitini sanoi 50 vuotta täytettyään että tästähän se vasta alkaa ja sen kyllä huomasi (tekut Mupelle), sitä siis odotellessa! Nupun hbd to you alkaa myös muodostumaan perinteeksi, tällä kertaa oli viesti vastaajassa.<3

034m

Väänsin nimmareitakin:)

Väänsin nimmareitakin:)

Back in Denver Minnan syntymäpäivänä sain (toisin kuin päivänsankari itse) White Chocolate Grillin brownien. Ehtona oli Nooran vetämä jalkatreeni, jonka lupa oli tappaa. Alun selvisin jotenkuten hammasta purren takalistoa polttaessa, mutta tuntuma oli kohillaan ja sekös motivoi kun peilistä näin että mulle kasvoi pakara. Loppuhuipennuksesta ei voi sanoa ihan samaa; vedettiin rengasta ja kelkkaa etu- ja takaperin sekä tehtiin askelkyykkyä sun tiesmitä parkkipaikalla. Ei auttanut kuin hymy pyllyyn Nooran kailottaessa vastaan tullessa että ”Winners never quit, quitters never win.” Liikepankkiin jäi kuitenkin muutama hyvä vippaskonsti ja niitäkös olen tässä soveltanut, olen jälleen päässyt askelkyykkyjen makuun oikeen bigtime. Jako on pysynyt samana, mutta tässä uutta ohjelmaa odottaessani olen kyllä tehnyt vähän fiiliksen mukaan ja kaivanut myös vanhoja treeniohjelmia. Mukavaa vaihtelua ja sitä taas kipeytyy eri lailla!

Toissa viikonloppuna meillä oli pitkästä aikaa tiimipäivät. Minna oli järjestänyt meille telinejumppaa lauantaiksi ja etukäteen tiesin, että tämä tulisi jälleen olemaan henkisesti rankka koitos ja sen jälkeen musta tuskin olisi yhtään mihinkään, joten päätin mennä aamulla treenaamaan jalat. Alkuvuodesta järjestetty telinejumppa olikin sitten ensimmäinen kerta ala-asteen jälkeen. Käsittämätöntä miten syvät traumat silloinen liikunnanopettaja on mulle aiheuttanut ainaisen nokkimisen lisäksi sillä, että kielsi mua tekemästä mitään koska olin lihava, eikä kukaan jaksa ottaa mua kiinni jos satun horjahtamaan. Olin meinaan jo tatamin reunalle astuessa lievästi ilmaistuna paniikissa ja kärrynpyöriä tehtäessä ei itku ollu kaukana. Saatiin kunnon loppushow kun päästiin trampoliinille! Pienten kämmien kautta heitin kuitenkin sekavan voltin patjalle ja sitten oli hanat auki – pystyin, onnistuin, osasin. ”One of the greatest discoveries a man makes, one of his great surprises, is to find he can do what he was afraid he couldn´t do.”Epämukavuusvyöhykkeillä edelleen liikuttiin, mutta ajatus toisesta kerrasta ei ollut enää niin karmaiseva. Nuppi oli sekasin kaikista kuperkeikoista ja vaikka saattoi silmät jossain vaiheessa kostuakin, klaarasin hyvin siihen asti kunnes piti seistä päällä/käsillä. Joonas ihmetteli et mitä oikeen tuhisen, no tuhisin ”I suck” ja mietin et olis kerranki kiva tehdä jotain, missä olen oikeasti hyvä. Tämä toteutui ainakin osittain seuraavana päivänä Pyynikin portaissa, minne mentiin aamusta juoksemaan. Kyllä aina lenkki menee, mutta nyt olis hinku päästä oikeen loistaan! Kyllä sen tässä kesän aikana keksin vielä.

002m
Loppuun vielä Juhannukseni kuvina. Se menikin kolmen K:n merkeissä ja nyt en pysy kylmästä, kohosta ja kompressiosta:

Ensimmäisenä piti istua kauhakuninkaan kaivinkoneen rattiin ja hurauttaa sillä ladon taakse kaivamaan kuoppaa. Työ vaati kylmiä hermoja ja vakaata kättä, mitä minulla ei tunnetusti ollut, joten jäi kivi nostamati.

Ensimmäisenä piti istua kauhakuninkaan kaivinkoneen rattiin ja hurauttaa sillä ladon taakse kaivamaan kuoppaa. Työ vaati kylmiä hermoja ja vakaata kättä, mitä minulla ei tunnetusti ollut, joten jäi kivi nostamati.

Ajatus vesijetistä ei sään vuoksi juuri houkuttanut, mutta tämä oli taas näitä elämän suuria kysymyksiä; yleensä ihmiset katuu sitä mitä jättää tekemättä. Ensiksi tyydyin olemaan kyydissä (onneksi sanottiin että otappa vyötäröltä hyvin kiinni, sillä muutoin oltaisiin heitetty mallikas takaperin-kuperkeikka tangentin suuntaan) ja totesin että onhan tämä hullujen hommaa, mutta seuraavana päivänä oli pakko päästä itse rattiin ja se oli samaten urku auki. Siinä ei enää pikku viima tuntunut missään ja pojat katteli laiturilta ’kunhan ei vaa sattuis mitää’. Ei sattunut. :)

Ajatus vesijetistä ei sään vuoksi juuri houkuttanut, mutta tämä oli taas näitä elämän suuria kysymyksiä; yleensä ihmiset katuu sitä mitä jättää tekemättä. Ensiksi tyydyin olemaan kyydissä (onneksi sanottiin että otappa vyötäröltä hyvin kiinni, sillä muutoin oltaisiin heitetty mallikas takaperin-kuperkeikka tangentin suuntaan) ja totesin että onhan tämä hullujen hommaa, mutta seuraavana päivänä oli pakko päästä itse rattiin ja se oli samaten urku auki. Siinä ei enää pikku viima tuntunut missään ja pojat katteli laiturilta ’kunhan ei vaa sattuis mitää’. Ei sattunut. :)

Juhannuskyrsä, on vähällä että on sinapit rinnuksilla.

Pakollinen juhannuskyrsä, on vähällä että on sinapit rinnuksilla.

Sitten oli vielä – ah – Corvette. Kivasti yskähti ja tapojen mukaan piti lähteä kylille polttamaan kumia. Lähti grilliltä ku hauki rannasta, sinne jäi bensalenkkarit haistelemaan pakokaasuja. :)

Sitten oli vielä – ah – Corvette. Kivasti yskähti ja tapojen mukaan piti lähteä kylille polttamaan kumia. Lähti grilliltä ku hauki rannasta, sinne jäi bensalenkkarit haistelemaan pakokaasuja. :) (vitsivitsi)

Pikku-Lullers sai muistoksi hotspotin ja tällä mennään seuraavat 10 pvää :( Kyllä musta vielä hyvä kummitäti tulee!

Pikku-Lullers sai muistoksi hotspotin ja tällä mennään seuraavat 10 pvää :( Kyllä musta vielä hyvä kummitäti tulee! Piia kysy joskus onks Lulu vähän kehari ja tätä kuvaa ku kattoo ni kyllä se taitaa pikkuisen olla, toinen silmä kivi toinen lintu:)))

Peace.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *