Miltä näyttää meidän unelmien omakotitalo?

Mä oon aikaisemmin tänne kirjoittanut jotain meidän ensimmäisestä asunnosta ja sen rakennusvaiheista. Tuota hankkiessa tiedettiin, ettei se loppuelämän kämppä tule olemaan, mutta hyvä päästä oman syrjään kiinni. Ajatus tosiaan oli, että asuttaisiin siinä luokkaa kahdeksan vuotta ja viimeistään siinä vaiheessa kun lapset aloittaisi koulun, olisi hyvä olla jokin isompi asunto ja niin, ettei kouluja tarvitsisi alkaa vaihtamaan.

Tänä vuonna meillä on ollut se viisi vuotta koulun alkuun ja ollaan lähinnä syynätty tontteja ajatuksena jossain vaiheessa taas rakennuttaa, koska ei vaan löydy valmiilta markkinoilta mitään mikä meille kelpaisi. Harmi vaan, että tonttien (ja asuntojenkin) hinnat halutulla seudulla oli aivan poskettomia hintojen 2,5-kertaistuttua siitä mitä v. 2017 maksettiin ja rakentaminen tänä päivänä sekin poskettoman kallista, niin ei enempää ottanut tulta alleen. Meillä oli todella kiva kämppä, mutta yksinkertaisesti kävi vain pieneksi. Ei kuitenkaan haluttu muuttaa mihinkään väliaikaisratkaisuun eli vähemmän kivaan vaikkakin isompaan, sillä taas pitäisi osata valita jokin kohde ja seutu, joka mielellään nostaisi arvoaan ennen sitä kuuluisaa loppusijoituspaikkaan pääsyä. Myös varainsiirtovero on henkilökohtaisesti mulle sellainen mitä sylettää maksaa, niin mitä vähemmällä asuntokikkailulla pääsen, sen parempi.

talo2

Sitten Jaani löytää Oikotieltä sellaisen helmen, jota halusi mennä katsomaan. ”Ainiin, tänään oli se näyttö” – samana päivänä kuin lätkän MM-finaali, niin mietittiin jaksaako mennä kun sääkin on näin hyvä, mutta onneksi ei jätetty välistä! Ei nimittäin ikinä käy niin, että jossain asunnossa on kaikki kohdillaan ja oman maun mukaisia, ettei jokin seinän tai laminaatin sävy ärsytä, julkisivu tai mitä ikinä, vaan on täysin muuttovalmis. Asunnon pohja on täydellinen ja piti sisällään ne lisät, mitkä uuteen asuntoon ylipäätään haluttiin eli kodinhoitohuone uloskäynnillä, autotalli, kolmen makuuhuoneen lisäksi työtila/-huone ja sitä säilytystilaa. Oma rauha eli omakotitalo omalla tontilla ja asfaltoitu piha = mahdollisimman vähän hiekkaa ja nurmikkoa sisään. Täydellistä! Sijainti* oli alkuun itselleni vähän kysymysmerkki, mutta kun katselin hieman etäisyyksiä, niin matkani ytimeen piteni autolla ajallisesti viidellä minuutilla ja toimistolle pysyi samana. Ihan kuin tässä enää mihinkään edes liikkuisi.. Luulin siis tekeväni tässä myönnytyksen, mutta kun talossa olisi kaiken edellä mainitun lisäksi kahden auton talli, 120-neliöinen terassi sekä pieni himapuntti, plussat pesi miinuksen mennen tullen.

*) Kova paikka lähinnä mulle, kun asun ensi kertaa elämässäni Kehä 3:n ulkopuolella. 😅 Nippa nappa, mutta silti. 

*) Kova paikka lähinnä mulle, kun asun ensi kertaa elämässäni Kehä 3:n ulkopuolella. 😅 Nippa nappa, mutta silti.

Markkina oli kuuma kuin hellan koukku ja kun meillä ollut mitään ostoaikeita eikä siksi mitään lainalupauksia etukäteen hankittuna, piti tätä alkaa vauhdilla edistämään. Googlattiin kaikki päiväkodit, koulut, harrastusmahdollisuudet, ajeltiin ympäri kyliä ja tutkittiin miltä täällä asuminen mahtaisi olla ja sitten jätettiinkin jo tarjousta. Pankkien kanssa piti rivakasti saada neuvotteluaikaa ja se olikin haastavaa, kun ilmeisesti kaikki muutkin oli asuntokaupoilla. Ja pankkien kilpailuttaminen kyllä kannattaa! Olin ollut (nykyisen entisen) kotipankkini asiakas selkeästi aivan liian kauan, vaatimattomasti koko elämäni, kun sain jo toistamiseen tänä vuonna asuntokauppoihin liittyen niin umpisurkeaa palvelua, että vuosisadan pohjat vedettiin. Joten raijasin velkasen, mutta maksukykyisen persaukseni muualle.

talo4

Ja niin siinä sitten kävi, että meidän viiden vuoden aikaikkuna muuttui viideksi viikoksi tarjouksen mennessä läpi. Kesäloman aikana piti laittaa oma myyntiin, pakata ja muuttaa uuteen osoitteeseen. Olen yli yhdeksän vuotta työskennellyt kiinteistöalalla ja jos jotain olen sivusta seuranneena oppinut, valokuviin ja siihen illuusioon kannattaa panostaa. Kun on ammattilainen asialla, niin harvemmin enää näkee niitä kuvia wc:stä missä pöntön kansi auki ja valokuvaaja salamavalon kanssa heijastuu peilikaapista, vaan asunnot ihan stailataan myyntikuntoon. Jos kämppä on paskanen, sitä miettii mitä muuta on mahdollisesti jätetty ”heitteille”. Jos se pursuaa tavaraa, herää kysymys säilytystilan riittävyydestä. Niinpä itse päädyin vuokraamaan varaston kuukaudeksi, jonne vietiin kaikki ”ylimääräinen”, ettei kenenkään tarvitsi tervehtiä eteisessä kolmia lastenvaunuja, sähkömersua, potkupyörää jne. Tyhjensin myös kaapit siihen kuntoon, ettei hävetä jos joku erehtyy kurkkaamaan sisään ja vein arvokkainta pienomaisuutta pois. Loppupeleissä se ei tarvitse kuin yhden kiinnostuneen ostajakandin, jonka kanssa päästään sopimukseen. Ja tämä on myös yksi syy miksen ikinä myy kiinteistöä tai osaketta ilman välittäjää. Meidän välittäjä hoiti hommat niin hienosti, että varmasti soitellaan jos tässä jotain liikkuja tarvitsisi joskus tehdä. 

talo7

Meidän ultimaattinen haave muutama vuosi sitten oli valkoinen kivitalo ja nyt meillä on sellainen, se loppusijoituspaikka. Ei tosin itse speksaama eikä rakennuttama, mutta tässä maailman tilanteessa olen helkkarin helpottunut, ettei nyt olla keskellä raksaa. Neliöt yli triplaantui, joten täältä ei muuteta sitten ikinä, vaan se saa luvan olla perikunnan murhe, kun kämppää pitää tyhjentää.

talo

Joukkue kasassa

Tässä on näköjään kohta 2,5 vuotta ehtinyt vierähtää sitten viime postauksen ja moni varmaan miettii että mitä mä enää jaksan edes yrittää. Mutta minäpä kerron. Jäin elokuun viimeisinä päivinä toiselle äitiyslomalle ja työkaverit viimeisinä päivinä kysyivät, että miten meinaan saada ajan kulumaan. Mulla oli siihen aivan selvät sävelet; oltiin meinaa just muutettu, joten ajattelin liikkua ja tehdä tuttavuutta uuden asuinympäristön kanssa, laittaa pihaa ja kukkia istuttaa, tehdä miehelleni päivän lounaan valmiiksi ja kaikkea sellaista, mitä kaltaiseni kohta keski-ikäinen voisi tehdä. Nyt nauttisin ylhäisestä yksinäisyydestä vielä niin kauan kuin se olisi mahdollista ja nyt osaisin sitä ihan eri tavalla arvostaa.

syksy21

En väitä, että kaikki yllämainittu olisi ihan täysimääräisesti toteutunut ja en sitä kuutta viikkoa ”yksin” päässyt nauttimaan, kun sain lastani vähän väliä jonkun flunssan takia hoitaa kotona. Lokakuu olikin harvinaisen perseestä, kun meille rantautui jokin aivan haista paska -virus (ei korona sentään, vaikka sitäkin jännitettiin) kaksi päivää lasketun ajan jälkeen. Enpä olisi uskonut toivovani vielä 40+5, että kunpa ei vaan päättäisi syntyä nyt. Ei onneksi päättänyt, vaan 10 päivää hän päätti odotuttaa itseään. Käynnistyksen kokemusasiantuntijanahan mulla ei edelleenkään ollut mitään käryä siitä, miten sen pitäisi käynnistyä, mutta pienestäkin risahduksesta olin sen verran valppaana (tai herkkänä), että käytiin viikon ylityksen jälkeen Jorvissa käyrillä ja tsekkaamassa tilanne. 

Näytille piti mennä erikoiseen aikaan sunnuntai-iltana klo 21 – 22 väliin ja siksi olin pyytänyt äitini meille lapsenvahdiksi. Ilokseni sain kuulla, että olen 3,5 senttiä auki eikä varmaan enää toista viikkoa käynnistykseen tarvitsisi odotella. Maanantai-aamuna aloin olla jo varma, että jotain tapahtuu eikä äitini uskaltanut enää kotiin mennäkään. Ja se oli luojan lykky että ei uskaltanut, meinaa kun lähtö tuli, tuli se 01 jälkeen niin vauhdikkaasti ettei tullut edes omia kenkiä mukaan.

syksy214

Meillä oli koko kesän riittänyt niin paljon puuhaa, että havahduttiin tuossa pari viikkoa ennen lähestyvää synnytystä, että olisi varmaan korkea aika reality checkille – meille tulisi kohta toinen vauva. Etukäteisvarautuminen oli lähinnä itseni psyykkaaminen, että kipeää tulee tekemään ja kaikki muu saa mennä sitten tilanteen mukaan. Kauaa en ehtinyt sairaalassa vanheta, kun muistin taas miten tuskaisaa tämä olikaan ja edellisellä kerralla hyväksi havaittu TENS vaihtui aika nopeasti ilokaasuun (jumputi miten hyvää tavaraa!). Tällä kertaa nautin sitä ilmeisesti oikein (viimeksi muistan ahdistuneeni siitä ja tuntui että henki salpautuu) ja taisinpa nauttia siitä vähän liikaakin, kun kätilö sano et ”nyt on ainakin aika mairee hymy” ja et ”otapa happee välillä et vauvakin saa”. Puheentuottaminenkin oli vaikeaa, kun kieli meni sellaseen solmuun mitä muutaman promillen kännissä voisi kuvitella.

No ei se ihan kaikkea kipua vienyt pois ja koska muistin siinä juuri kuinka peestä ko. toimitus itseasissa on niin pyysin jotain vähän vahvempaa ja niin sitten valmisteltiin spinaaliin. Kävi vain niin, että anestesialääkäri ehti vain kurkata ovesta kun kätilö sanoi, että nyt on myöhäistä koska vauva syntyy. Pikkuisen pelon sekaisesti katsoin Jaania, mutta siinä tapahtui jotain maagista ja mitä Jaani mulle sanoi, niin 7 minuuttia myöhemmin meillä olikin toinen täydellinen poika sylissä. Jäntevä, symmetrinen, täydellinen vauva ❤️. Tarkalleen 56 senttiä ja 4330 grammaa, pieksi statseissa veljensä ja tukkaa on enemmän & tummempi, mutta muuten niin saman näköinen.

syksy212

Nyt sitten kaiken tän sairastelun ja synnytyksen jälkeen kun ehkä vihdoin näyttäisi normaalilta, ihanan tylsältä arjelta, niin mun ”järkevä tekeminen” on päässyt loppumaan (en lue tähän ainaista lelujen siivoamista tai tiskikoneen / pyykkien pyörittämistä). En ole vielä ehtinyt hakea päiväkahviseuraa ja tehdä tuttavuutta lähellä asuvien ihmisten kanssa (enkä välttämättä tule tekemäänkään) eli ihan omaksi ratoksi ajattelin taas jakaa juttujani. Ja saattaa olla että siihen tulee taas parin vuoden tauko, kuka näistä tietää. Mutta sen sanon, että vaikka tämä syksy on ollut yhtä rään niistämistä ja huolissaan olemista, niin parasta on että saatiin pikkujätkä terveenä syliin. Vieläpä verrattain sukkelaan (2h 15 min), ettei ehtinyt hikikään tulla.

Ja hän on IHANA.

syksy213

Esikoisen tapahtumista voi lukea tuosta: 55 cm 3935 g

Meillä on tänään hääpäivä eli pääpäivä

Me purjehdittiin Rufuksen kanssa vuosi sitten avioliiton onnelliseen satamaan. Uskomatonta miten nopeasti aika kuluu ja vaikka ihana päivä olikin ja lämmöllä muistelee, ei jäänyt yhtään sellainen olo, että saispa elää sen uudelleen. Kerrankin on kuvia esitellä, kun meidän hääkuvaajana toimi (ja nyt tulee ilmainen mainos) Petri Mast. Aivan uskomattoman kauniita kuvia, mihin on saatu kunnolla tunnetta vangittua:
an7i5948
Vuosi sitten elettiin aika jännittäviä aikoja ja edeltävänä perjantaina oltiin koristelemassa juhlapaikkaa, jona toimi Kalliolaakson linna Perniössä ja sieltä katettu ulkopaviljonki. Kuten olen aiemmin kertonut, ehdittiin tehdä valmisteluja ja odottaa kaksi vuotta, eli miettiä millaisen koristelun haluaisi, haalia erinäistä nippeliä ja nappelia, miettiä tyyliin mitä fonttia käytetään missäkin ja niin edelleen, mikä on mielestäni aika uuvuttavaa. Lopputulemaan oltiin kuitenkin todella tyytyväisiä! Kun paikka itsessään on kaunis, niin se ei niin hirveästi tusaamista vaadi, vaikka päivä siellä vierähtikin.

b20i2989

b20i3051

Ihan kuin häihin itsessään ei uppoaisi monta tonttua, niin siihen silppuun,  mitä ei tullut edes budjetoitua, saa menemään kyllä uskomattoman määrän rahaa, vaikka kuinka ostaisi käytettynä tai vuokraisi. Toki valtaosan saisi myytyä edelleen, mikäli jaksaisi! Isoimmista romppeista hankkiuduin eroon heti, mutta vieläkin pöytänumerot, kasa kynttilänjalkoja, tuikkukippoja ja maljakoita odottaa edelleen tätä inspiraatiota. 

Ihan kuin häihin itsessään ei uppoaisi monta tonttua, niin siihen silppuun,  mitä ei tullut edes budjetoitua, saa menemään kyllä uskomattoman määrän rahaa, vaikka kuinka ostaisi käytettynä tai vuokraisi. Toki valtaosan saisi myytyä edelleen, mikäli jaksaisi! Isoimmista romppeista hankkiuduin eroon heti, mutta vieläkin pöytänumerot, kasa kynttilänjalkoja, tuikkukippoja ja maljakoita odottaa edelleen tätä inspiraatiota.

b20i3000Yhdessä häitä suunniteltiin ja vaikka minä varmaan enemmän tahtipuikkoa heilutinkin, hyväksytin (lähes) kaiken hänellä. Jaanikin otti osaa koristeluihin niin, että puhalsi ilmapalloja meidän loppuillan ohjelmanumeroa varten ja asetteli juomat baarin puolelle. Me ei boolia tehty, vaan hommattiin ainekset ja kirjoitettiin peiliin pari reseptiä, niin siitä sai jokainen läträtä haluamansa sörsselssönit sopivalla vahvuudella. Ja ettette erehdy luulemaan, ettei Jaani olisi tehnyt muutakin paikan päällä, niin teki hän. :)

Viime kesän helteiden vuoksi yksi suurimmista dilemmoista tuntui olevan, miten juomat säilyisi kylmänä. Päädyttiinkiin ostamaan lasten amme ja täyttämään se jääpaloilla, tais toimia.

Viime kesän helteiden vuoksi yksi suurimmista dilemmoista tuntui olevan, miten juomat säilyisi kylmänä. Päädyttiinkiin ostamaan lasten amme ja täyttämään se jääpaloilla, tais toimia, ja sittemmin sekin amme on löytänyt toisen käyttötarkoituksen.

an7i5990Majoituin kaasojen kanssa Klaus K:ssa, koska koin että Helsingissä on hyvät puitteet pienelle luksukselle vs. Salo, mutta näin jälkikäteen miettien, siellä olisi ollut paljon stressittömämpi majoittua. Pieni kiire meillä tietenkin tuli, kun piti vaatteet saada vaihdettua ja meikkiä fiksattua, kun en ollut siihen tyytyväinen. Pappi oli sanonut, että morsiamen pitää tulla paikalle aikalailla klo 15.00, sillä kirkossa ei olisi mitään paikkaa mihin piiloutua siksi aikaa, että homma saadaan käyntiin. Lähdettiin Salon hotellilta niin, että navi näytti saapumisajaksi 15.02 eli pikkuisen piti pitää Jaania jännityksessä. Onneksi ei siinä enää juututtu mihinkään liikennevaloihin tai sattunut rengas puhkeamaan.. Isäni odottelikin jo kirkon ulkopuolella kukkapuskan kanssa ja varmaan mietti mahtaako se tytär tullakaan ja niin kiireellä piti sinne juosta, ettei ehtinyt jännittämään kuin vasta alttarilla ja sitten ihan huolella.

b20i2620

an7i5765Kysyin Jaanilta, miten hänen päivä meni ennen kirkkoa ja hän kertoi, ettei aamusta muista mitään muuta, kuin seisoi avonaisen jääkaapin edessä vilvoittelemassa, kun oli niin kuuma. Kirkossa jännittyneenä tuijotti ovelle, mutta sanoi luottaneensa minuun sen verran, etten tässä kohtaa jättäisi tulematta.b20i2692

Me haluttiin klassiset kirkkohäät ja tämä Pyhän Laurin kirkko Salossa sattui olemaan kohtuu lähellä juhlapaikkaa. Sekin oli itsessään kaunis ja ulkopaikkakuntalaisetkin olivat tervetulleita vihittäviksi. Pappikin oli hyvä, ei mikään jäykistelijä ja taisi siinä jotain vitsiäkin heittää, vaikkei enää muista mitä.

Me haluttiin klassiset kirkkohäät ja tämä Pyhän Laurin kirkko Salossa sattui olemaan kohtuu lähellä juhlapaikkaa. Sekin oli itsessään kaunis ja ulkopaikkakuntalaisetkin olivat tervetulleita vihittäviksi.

Pappikin oli hyvä ja etukäteen tsekattu, ei mikään jäykistelijä ja taisi siinä jotain vitsiäkin heittää, vaikkei enää muista mitä. Tunsin kuitenkin, kun pala alkoi nousta kurkkuun ja toivoin, että hän esittäisi kysymyksen pian, sillä kohta ei tulisi enää pihaustakaan.

an7i5843

Tänä päivänä ei ilmeisesti lintujen(?) takia saa enää riisiä heitellä, joten pöllittiin hyvä idea Jaanin kaverin häistä ja tarjottiin snapsit. Skål!

Tänä päivänä ei ilmeisesti lintujen(?) takia saa enää riisiä heitellä, joten pöllittiin hyvä idea Jaanin kaverin häistä ja tarjottiin snapsit. Skål!

b20i2914 an7i6067Jos jokin oli kohdillaan, niin ehdottomasti ruoka: enemmän ei lähi- ja luomutuotantoon pääsisi käsiksi, kun leivän jauhotkin jauhottiin jyvistä asti itse. Käsittämättömän hyvät pöperöt, ei voi muuta sanoa.

b20i3100

En tiedä kenen lautasesta kyse, mutta ja vol!

En tiedä kenen lautasesta kyse, mutta ja vol!

Iltapalaksi oli kokonainen sika!

Iltapalaksi oli kokonainen sika!

an7i5960 Meillä oli perinteisesti ohjelmassa puheita, mutta mitäpä ei moni tiennyt ennakkoon, niin minäkin pidin puheen! En siitä hirveesti huudellut ennakkoon, sillä aina on hyvä pitää vaihtoehtona mahdollisuuden livistää. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että on tiettyjä asioita, joita haluaisin sanoa ja jos en sano, ei tule parempaa paikkaa ja kadun sitä aivan varmasti. Kovin viime tinkaan sen kirjoittaminen kuitenkin jäi, sillä kirjoittelin sitä kampaajan penkissä ja viimeistelin autossa matkalla Saloon, niin tuli luettua nykyaikaisesti kännykästä. Itkuksihan se meni, mutta kuvista huomasin että itketin muitakin<3.

an7i6130

Aijettä rakastan häntä.

Aijettä rakastan häntä.

Kerroin Jaanille kuinka oon kasvanut häneen ja jos kulunut vuosi on ollut parasta tähän mennessä, sen perusteella meillä tulee olemaan ihana elämä. Enpä olis voinu olla enemmän oikeessa! Avioliitto ei kuitenkaan voi muuttaa sitä, mikä on toiminut ennen, eli suhdetta.
an7i6208Muuta perinteistä meillä olikin kenkäleikki ja sukkanauhan & morsiuskimpun heitto, häätanssi sekä tietenkin kakun leikkaus. Viimeisin on meillä kiistan aihe, koska Jaani sössi sen. :)

b20i3199 b20i3270

b20i3323

Oona vei kimpun, tietenkin.

Oona vei kimpun, tietenkin.

Mun yks suosikkikuva

Mun yks suosikkikuva

Jaanin setä

Jaanin setä oli kaivanut mm. Jaanin vanhat rippikuvat esiin.

an7i6062Bileet päättyi yöllä yhden aikaan. Se tuntui vallan sopivalta, sillä mentiin vielä tuoreena avioparina linnan tornin ulkoporealtaaseen istuskelemaan ja miettimään, mitä tänään tapahtuikaan. Vuodessa pää pehmenee jo niin, ettei kaikkea enää muistakaan, niin onneksi on noin 500 kuvaa! Kannatti panostaa! Mitä jäi käteen, niin aivan ihana päivä, mitä oli ystävät & sukulaiset todistamassa, sekä tietenkin vasempaan nimettömään jäänyt moukku.

b20i3143Loved you then, love you still. Always have, always will. 

LUE MYÖS:

Miten se kosinta meni?

Mitä häistä tuli mainittua

55 cm & 3935 g

Tämä ei ole mikään synnytyskertomus, joten ei tarvitse sen vuoksi säikähtää. Nyt kun tähän vauva-arkeen ollaan päästy jotakuinkin kiinni, ajattelin jakaa miten meillä menee:

Todellinen odottaminen kohdallani alkoi kuitenkin, kun laskettu aika ylittyi ja viikon jälkeen alkoi hajottamaan jo todella pahasti. Veikkasin itse 10 päivää pitkäksi, mutten ajatellut yhtään miten uskomatonta kurapaskaa, kun et vaan tiedä ja olisi aika saada homma purkkiin. Pääsiäisestä alkaen halusin pysytellä lähellä kotia jos sattuisi tulemaan, mutta siinä meni sitten viisi viikkoa metsähallitukselle. Mua oltiin muutenkin peloteltu liikelaskennalla ja siinä joka päivä sitä hätäilee että onhan poika liikkunut tarpeeksi ja jos oli yksi ”vaisumpi” päivä, alkoi epäilys onko kaikki kunnossa. Lisäksi kehityksellisesti hänen pitäisi olla nyt valmis, niin alkoi kuumottamaan millainen vonkale sieltä tulee, kun ei se enää tässä vaiheessa tekisi muuta kuin keräisi kokoa. Sitten kun sain vielä kuulla, että poika ei ole täysin kiinnittynyt (”meloni jalkojen välissä” ei siis koskaan tapahtunut) eikä paikat ole lainkaan kypsiä, niin joku kun olisi vielä kerran sanonut että kukaan ei ole sinne koskaan jäänyt, olisin ollut sitä mieltä että mun lapsi on nyt näköjään ensimmäinen joka sinne jää ellei väkipakoin otettaisi ulos.

Väkipakoin hänet sitten otettiinkin ulos. Toki olisin myös halunnut ”luonnollisen käynnistymisen” ja nyt jäi yllätyslähtö kokematta, mutta sitä kun ei vain voi etukäteen käsikirjoittaa. Voin kertoa, että kaikki poppakonstit yritettiin ja ei auttanut. Muutenkaan ollut viiteen viikkoon nukkunut, kun joka ilta ajatteli ”josko tänä yönä tulis lähtö” ja Jaani painaa töitä ja odottaa koska soitan että nyt mennään. Yliaikakontrollin jälkeen oltiin molemmat varmoja, että ei se sieltä itsekseen enää tule ja nukuin ekaa kertaa moneen kuukauteen kunnon yöunet. Tiedettiin kuitenkin, että lauantaina mentäisiin sisään aamupäivällä, joten sitä edeltävä yö meni taas aivan käteen, kun heräili moneen kertaan kattoo kelloa että joko on aamu..

Laitoksella homma eteni sikäli vauhdilla, että 16 tuntia myöhemmin tyyliin panadolin ja Jaanin kädenpuristuksen voimin sunnuntaina klo 3.00 syntyi kympin poika, eikä vain omasta mielestä. Pitkä ja hoikka, tarkalleen 55 cm ja 3935 g. Mulle sattui aivan timanttinen kätilö ja samalla arvostus kyseistä ammattia kohtaan nousi aivan tähtiin. Se jos mikä on kutsumushomma! Mä en omaksi onnekseni antanut synnytystoivelistaa vaikka olinkin sellaisen kirjoittanut, koska näin jälkikäteen olisi tuntunut tyhmältä ja osa toiveista olikin poissuljettu käynnistyksen vuoksi, kun jouduin olemaan piuhoissa kiinni lähes koko ajan. Kuitenkin oli loppupeleissä aivan sama mitä kautta tai miten hän tulee ulos, kunhan tulee ja vielä molemmat säilyttäisiin siitä hengissä. Se meni omalla painollaan ja ammattilaisten syynissä, päällimmäisenä tunne että musta pidettiin kyllä todella hyvää huolta. Puoliso varsinkin <3.

img_4751

Miten meillä on sitten sujunut? Tosi hyvin, etenkin ku ei ole vauvanhoidosta minkäänlaista etukäteiskokemusta. 27 tunnin valvomisen jälkeen olo muutenkin aika piestynä ei ensimmäisenä jäänyt mieleen miten vaippa vaihdetaan, mutta kummasti sitä niskapaskat opettaa ja oppii omaa lastaan käsittelemään. Isossa kuvassa oikein tyytyväisen ja helpon oloinen poitsu, lisäksi tietenkin kuolettavan suloinen. Tissimaito on näköjään aika anabolista (ja maistuvaa, poskista päätellen) ja jätkä kasvaa hyvää tahtia. Eli jos se tämän vaati, että kypsyi pari viikkoa pidempään, niin ei haittaa. Kyllä kai kaikki vauvat huutaa aina välillä, mutta niin kauan kun saadaan yöt aika lailla nukuttua, pysyy pääkin kasassa. Palautuminen lähti meikäläisellä suorastaan hämmästyttävän hyvin käyntiin ainakin noin pintapuolisesti ja olin lähes heti iskussa. Silti ei ole kiire uudelleen raskaaksi saati synnyttää :). Jos tässä ensin hankkisi kropan takaisin ja nukkuisi hetken selällään.

img_4740

Lauantaina jätkä sitten kastetaan! Tytölle olisi ollut nimi valmiina ja pojalle ollaan työstetty pitkään. Ajattelin, että täytyy nähdä keneltä hän näyttää, mutta on se alkuun niin mytyssä ettei sitä osaa sanoa muuta sanoa kuin Jaanin korvat ja mun huulet. Deadline alkoi kuitenkin häämöttämään ja taidettiin lyödä kombo kiinni tässä tätä kirjoittaessa. Perseus Panos*) se ei kuitenkaan ole. Poika Iso-Kuusela vaihtuu nyt Poika Inkiseksi.

cafb3ad5-589b-4d1f-a1f2-331fb34e6fd4

*) Ihan sama mihin päin Etelä-Eurooppaan lähdetään lomalle, niin isä Rufus menee aina paikallisesta. Niin meidän häämatkallakin, kun meillä oli kreikkalainen lentoyhtiö: mulle toivotetaan tervetulot englanniksi ja Jaanille sama kreikaksi, vaikka tuli heti mun vanavedessä. Siispä selattiin huviksemme kreikkalaisia pojan nimiä ja Perseus Panos löytyi sieltä, mille jaksettiin jonkin aikaa hihitellä. Mietittiin, antaiskohan pappi myöten jos vakuuteltaisiin että Jaanilla on kreikkalaiset juuret? Huomennahan voidaan sitä testaa..

Laskettu aika käsillä – nyt saa tulla!

Tänään on ultran mukainen laskettu päivä käsillä ja nyt näyttäisi hyvin epätodennäköiseltä, että kuulun tuohon 5 %:iin, joiden lapset syntyvät kyseisenä päivänä. Itse en ole hirveästi kyseisen päivän varaan laskenut vaan ennemmin pyrkinyt ajattelemaan, että meidän vauva tulee viimeistään toukokuussa.

fexme9490-1

Kiitos pitkien pyhien, Pääsiäisen ja Vapun jäin kotiin jo hieman normaalia aiemmin ja ensimmäiset kolme päivää meni mukavasti pieniä vaatteita pestessä, kaappeja järjestellessä ja jouluvalojen poistamisessa parvekkeelta. Neljäntenä päivänä alkoi sormien naputtelu ja mietin millä helkkarilla saan ajan kulumaan ja pienen takkuamisen jälkeen ymmärsin, että kaltaiselleni töistä poisjääminen on ollut todella iso muutos ja sekin vaatii totuttelua. Päivän sosiaalinen annos jäi ja jos en ollut päivän aikana puhunut kenenkään kanssa, voitte olla varmoja, että Jaani sai aika ryöpyn niskaansa illalla tullessaan kotiin. :) Ei mulla ole ikinä oikein ollut asiaa, mutta pitää vain saada olla äänessä edes hetki. Kun on tapana hieman suorittaa ja aikatauluttaa, ei ole helppo sisäistää, että nyt joku muu vie ja mun tehtävä on vaan olla ja odottaa.

gzcae9527

Kuitenkin koko raskausajasta (joka nyt tuntuu menneen jäätävän nopeasti) minulle itseasiassa ylivoimaisesti parasta ja helpointa aikaa on ollut tämä kotona vietetty 5,5 viikkoa. Tai sanotaan 4,5 viikkoa, sillä siihen asti vointi oli pääsääntöisesti todella hyvä: ei mitään kipuja, särkyjä tai oloja. Ainoastaan yöunet ovat olleet jo pitkään katkonaisia ja sekin oli alkuun tällaiselle ”täydelliselle nukkujalle” kova pala, mutta päiväunia on onneksi pystynyt ottamaan. Vaikka kehonkoostumus on varmasti muuttunut, painoa on tullut vaivaiset rapiat 8 kiloa ja olen voinut touhuta lähes mitä lystää ja viettänyt säiden puitteissa mahdollisimman paljon aikaa ulkona.

Nyt olen ymmärtänyt sanonnan odottavan aika on pitkä todellisen merkityksen, sillä nyt olen mielestäni tietenkin odottanut jo tarpeeksi kauan ja haluaisin nähdä, miltä meidän luomus näyttää. Tällä viikolla maanantaista lähtien pamahti päälle myös sitten selkäsärky (varmaan se kuuluisa SI-nivel) ja lantion seutu on ollut tulessa. Se jos mikä lohduttaa, niin mitä ilmeisemmin poika tekee tuloaan ja niin tai näin, kauaa en joudu tässä kärvistelemään eikä kukaan ole sinne mahaan koskaan jäänyt.

Yritä tässä nyt sitten tukeutua moiseen lohduttavaan ajatukseen.

%d bloggaajaa tykkää tästä: