Avainsana-arkisto: kai york

Minna Pajulahti @ASF pt. 4

Perjantai-iltana naisten kisoja oli katsomassa vähemmän porukkaa kuin Suomessa SM-kisoissa. Jännä sinänsä kun ajattelee, minkä kokoluokan kisoista puhutaan, mutta tupa on täynnä seuraavana päivänä, jolloin on bikini ja keho. Kenellekään suomalaiselle ei varmasti irronnut paikka jota haki, mutta oli meillä silti 3 pro-urheilijaa ko. kemmakoissa!

Lauantaina Minnalla oli jälleen päivä täys kuvauksia ja hyökättiin heti aamusta messuille tekemään pari täsmähyökkäystä, vielä kun siellä mahtui liikkumaan. Ovet aukesi klo 9 ja jo ennen kymmentä alkoi olla jo ahdistavaa. Sillä välin kun Minna oli ensimmäisissä otoksissa, lähdin Piian ja Jumpan kanssa ostoskeskukseen tappamaan aikaa. Iltapäivällä oli tilanne päällä, kun Minnan väri irtosi ensimmäisen kuvaussession teippien irrottamisen myötä ja tuloksena oli seepra. Seuraavat kuvaukset oli kovaa vauhtia menossa puihin, mutta pikkukekkuloinnilla ja uudella värien suttaamisella korjattiin tilanne kohtalaisen hyväksi.

IMG_6237

Tällä reissulla ei pahemmin univajetta nukuttu pois eikä aikaerokaan tilannetta auttanut. Olin lauantai-iltana niin poikki, ettei menty miesten kisoja katsomaankaan vaan heitin Minnaa ympäri kyliä ja koetin pakata. Sunnuntai-aamuna lento lähti New Yorkiin, jossa Minna heitti vielä viimeisen setin Kai Yorkin kanssa, ja nämä on tyyliltään mun ehdoton suosikki:

© Kai York photography

© Kai York photography

Sillä välin otin taksin Broadwaylle ja ajattelin tehdä viime hetken löytöjä, mutta palasin takaisin käsissäni vain pikkuhousuja. Surkea saldo, ei yhtiäkään Niken tossuja. :( Siitä sitten JFK:n kautta koti-Suomeen ja täällä sitä ollaan taas ja räntää sataa. Sain koneessa nukuttua noin 4 h ja tänä päivänä olen vimmatusti yrittänyt kehitellä itselleni puuhaa, jotta pysyisin hereillä iltaan asti; kävin mm. kampaajalla extempore koska olin liian väsynyt pesemään hiuksia ja karva alkoikin olla sen näköistä, että jotain on tehtävä.

Mitä jäi käteen niin kaiken kaikkiaan huippumatka! En miettinyt työasioita juuri ollenkaan, mieli ja kroppakin on levännyt. Oon nauranut varmaan enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä – johtuneekohan siitä, että päivä Minnan elämässä on täynnä ”erikoistilanteita”. <3

Huomenna kärsiikin jo palata sorvin ääreen.