Friends that matters

Teistä en tiedä miten Ystävänpäivänne alkoi, mutta itse sain ruusun. Rötväsin aamutakissa sohvalla kahvia juoden katsoessani samalla uutta koukkuani, Breaking Badia kun yllätettiin täydellisesti. No ne on pienet eleet, kun tajuaa mikä on oikeasti tärkeää. Olen pitänyt vaihteeksi hiljaiseloa kirjoittamisesta, kun on tuntunut että 80 % ajasta on enemmän valitettavaa ja eihän sellaista jaksa kukaan lukea. Mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän uskon että alan kärsimään vahvasti kaamosmasennuksesta, sillä en ole moneen kuukauteen nähnyt kunnolla päivänvaloa, kun viikonloppuisinkin on niin sumeeta ettei eteensä näe. Nyt on kirkasvalolamppu, olkoon sitten somatiaa, että se toimii. Oon myös saanut päähäni, että tarvitsen uuden kannettavan kun nykyinen on jo niin hidas eikä akkukaan kestä, että tarvitsen ehdottomasti Macbookin. Vielä en ole päättänyt että pitäisikö valita värin ja painon mukaan vai oikeasti katsoa vähän niitä ominaisuuksiakin ja aikaani olen kuluttanut siihen, että todistelen itse jatkuvasti (itselleni ja muille) miksi se tulee hankkia. Kommentteja?

Kuvankäsittelytaitoni vaatii vielä vähän jalostelua

Kuvankäsittelytaitoni vaatii vielä vähän jalostelua

Mitä uuteen vuoteen kuuluu, niin oikeastaan pelkkiä hyviä asioita. Yhteistyökumppani vaihtui Fitnesstukkuun ja on tosi kivoja projekteja tuloillaan. Kaksi viikkoa vielä töitä ja sitten pidän talviloman, enkä parempaa katkaisua voisi toivoa: lähden Minnan mukaan Columbukseen! Kolmen vuoden jälkeen on kiva mennä uudestaan Arnold Sports Festivaaleille vaikka tällä kertaa huoltohommiin – Minnaa ja ehkä myös vähän Piiaa :). Oma taipaleeni Pro Elite Teamissa on kestänyt tänä keväänä 5 vuotta ja vaikka rooli on vaihtunut kisaajasta huoltajaksi, äiti Maaksi ja takaisin, niin voin sanoa että kulunut aika on ollut elämäni parasta juuri ihmisten takia. Ihanaa Ystävänpäivää! <3

m

m1

heart-shaped-heads

 

 

6 vastausta artikkeliin ”Friends that matters”

  1. Sinulle sopisi varmaan tuollainen kevyt ja naisellinen Ultrabook. Tässä 10 hyvää kanditaattia. Jos valitsee Windowsin käyttöjärjestelmäksi, kannatta ottaa se se Windows 10:llä.
    Top 10 UltraBook for 2016 [Work Notebook]

  2. Pöh, mitää ultrabookkeja ja windowseja :D Elämäni yksi parhaimpia hankintoja on Macbook Air:)

    1. Näin mäkin vähän kuulin ja kun yritin et muut puhuis mut vähän ympäri, vahvisti vaan ostopäätöstä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *