st. Suski ’12

Tasan vuosi sitten olin itsekin täyttä häkää valmistautumassa junioreiden EM-kisoihin Espanjaan. Tiimiläisistä, joiden kanssa olen jakanut saman huoneen, on tullut väistämättäkin läheisempiä, sillä onhan siinä kisoihin latautumisessa täysin omat tunnelmansa varsinkin kun kaikki jaetaan, eritoten vessa. 3 viikkoa Fitness Classicin ja Santa Susannan välillä kului nopeasti & kivuttomasti, ja tankkauksen alkaessa olo oli tyhjä. Nähtiin Suomen tiimin kanssa lentokentällä ja siellä alkoi tapahtua: voitte kuvitella mitä puuro ja riisi tekee kun on syönyt tyyliin parsaa ja kanaa viimeiset 2 kk – kaikki tulee läpi. Mun piti syödä viimeiset hiilariateriat lentokoneessa ja siinä vaiheessa ku alko pakki pyörimään ni tietenkin oli vessat varattu. Säntäsin ykkösluokkaan missä jouduin lentoemännän kynsiin. Mulla jo hiki valui otsalta kun selitin että nyt on pakko päästä, mutta lentoemulta ei herunu yhtään myötätuntoa ja samalla Jari Laine vilkutteli mulle iloisesti käytävän päästä että hänpä pääsee nyt. Olin jo kaavaillut että väännän ne tortut ennemmin vaikka siihen tarjoilukärryyn ku housuuni, mutta vahingoilta onneksi vältyttiin huussin vapauduttua ja päätin että istun täällä vaikka maailmanloppuun. Paikalleni mennessä sanoin Kimmolle että eihän tässä uskalla enää syödä jos meno menee näin kovaks, mutta Kimmo taputti käsiä ja sano että siinähän se kroppa kuivuu.



Lähettiin lentoon torstaina ja mulla oli kaikki ohi perjantai-aamuna, kotiin viemisinä pytty neljännestä sijasta. Loppuaika oikeestaan vaan nautiskeltiin ja käytiin katsomassa muiden suomalaisten kisat. Oli kiva iloita koko Suomen tiimin puolesta, kun tuli niin monta huippusijoitusta, mainittakoon nyt vaikka huonetovereideni Maikku Hiljasen EM-kulta ja Elin Hasselin pronssi. Ei jäänyt itseltänikään paljoa mitaleista ja sehän kaiveli koko kesän. Tukka putkella painettiin vuoden läpi ja talvella junnujen MM-kisoihin. Loppu onkin historiaa, kun jouduttiin Eveliina Tistelgrenin kanssa nielemään kohtuu karvas kalkki.

Mutta se siitä prologista ja keskitytään olennaiseen: Tänä keväänä Pro Elite teamista lähtee fitnekseen sekä Eve että Piia Pajunen. Nyt taitaa olla junnusarjat jo taakse jäänyttä elämää vaikka iän puitteissa molemmat sinne menisikin, mutta jos jotain Budapestista muistan niin oikeen tunteiden kirjon ja hirvittävän vääryyden kohtaamisen. Tällä kertaa jätetään ne kikkanokat painimaan sinne omaan sarjaansa eikä hävitä herniksille ;). Piianki menoa oon tässä vuoden päivät katellu ja käsittämätön muutos on saatu aikaan. Nyt vaa likat sinne lavalle ja tehkää mitä osaatte parhaiten. <3 Muutenkin onnea ja menestystä koko Suomen tiimille!

Johan tässä on riittänyt vipinää ja paljon hyviä asioita tapahtunut! Mikään ei tuo mua nyt alas, vaikka menisi suoli solmuun ja sanoisi se maailman talous mitä, sillä näyttäis viimein että S. Iso-Kuuselan kelkka on kääntynyt! Oon pistänyt haisemaan tämän oman elämäni järjestämisessä ja pintaraapasulta kaikki näyttäis kohta olevan just eikä melkein. Unelmieni kämppä oli kiikarissa enkä uskaltanut siitä kovasti vouhottaa, mitä nyt sormet ja varpaat on ollu tuhannen ristissä, ennen kuin asia on täysin varma ja nyt se on varma! Se on kuulkaas pikku-kusti kainaloon ja kesällä muutto etelään! Pääsen alta aikayksikön vaikka ja minne, kuten Tallinnaan. Ja siitä puheen ollen, olin viime vkl 22h-risteilyllä. Kyseessä piti olla ensin ’työkeikka’, mutta se lykkääntyi niillä puheilla heinäkuulle ja sen sijaan otin lunkisti. Ystäväni Mauritzio kaipasi pientä piristystä ja sanoin että nyt mennään kun kerta tilaisuus tuli (kiitosta vaan Ron Jeremy Big Band), vaikka ko. risteilyjen meno & meininki on yleisesti ennakkoon jo aika hyvin tiedossa.

Mahtui siihen vajaaseen vuorokauteen vaikka ja mitä. Heti alkuunsa meiän hyttiin paukkas eräs vauhtia ottanut Cosmopolitanin toimittaja, joka sanoi että oon ihan Olli Hermanin näkönen. Mitäpä mä siihen, meillä on sama kampaaja. :) Vanhat keikkakengät eli converset oli kaivettu esiin ja viihdyin eturivissä hamaan tappiin, nappasin oikeen rumpukapulanki ja nitkutin menemään tanssilattialla koko yön (ettepä usko). Varpaat oli tuusannuuskana ja siinä aamuyöstä meinasin järjestää loppuhuipennuksen, sillä viittä vaille liukastuin jonkun oksennukseen.. Onneksi refleksit pelaa. Jos joku päivä erehdyn moiseen uudestaan, niin kerrompa vaan, että älkää tulko nostelemaan mua hiuksista tai muutenkaan hipelöimään. Maura nimittäin toimittaa tuota henkivartijan osaa helkkarin hyvin; jossei hyvällä niin pahalla ja väänsi yheltä jantterilta melkein peukalon irti. :)

Tähän loppuun laitan kevennykseksi horoskooppini, voitte siitä sitten arvella mikä pitää kutinsa:

CANCER – The Beauty (June 21 to July 22)
MOST AMAZING KISSER. Very high appeal. A Cancer’s love is one of a kind… Very romantic. Most caring person you will ever meet in your life. Entirely creative person, most are artists and insane, respectfully speaking. They perfected sex and do it often. Extremely random. An ultimate freak. Extremely funny and is usually the life of the party. Most Cancers will take you under their wing and into their hearts where you will remain forever. Cancers make love with a passion beyond compare. Spontaneous. Not a fighter, but will kick your ass good if it comes down to it. Someone you should hold on to!

Peace.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *