Tiedossa Tampere

Ihana päivä, intiaanikesä on enemmän kuin tervetullut! Saa olla jo pitkälle syksy ennen kun laitan sukat jalkaan. Sitten asiaan:

Nyt on alle kuukausi kisoihin. Kaikkeni antaneena huomaan että nyt meinaa alkaa hyytymään. Onneksi on BCAA:t. Nappeja vedetään jo sellanen määrä, että vaikkei mulla ennen ole ollut ongelmia tuon nielemisen kanssa ni nyt takkuaa. Niinhän se on että enempi parempi ja kaikkea reilusti. Jossei tehoa niin tuplataan määrä. Tämä minun too fast & furious aineenvaihdunta on taas aiheuttanut pikkusen harmaita hiuksia eikä tässä ole juurikaan lepopäiviä pidetty. Vähintään lenkki päivässä pitää Dextran loitolla! Eilisen kokouspäivän päätteeksi otin kuitenkin iltapäivä kello neljän saunan meren rannassa kolottaville paikoilleni ja latailin mieltäni tulevaan viikonloppuun eli Tampereen campiin ja Pro Elite tiimipäivään.

Tämän illan ohjelmana oli pakkaaminen ja kokata pitkälti viikonlopun ruoat valmiiksi, sillä voi olla että lieden ääressä on ruuhkaa. Paula tulee hakemaan mut töistä ja lähetään suorinta päätä kohti Biancaneveä, jonne olen sopinut sovitusajan huomiseksi. Nyt täytyy siis tehdä päätöksiä kisa-asun suhteen. Niin tai näin, niin tykkikamaa tulossa! Biancanevestä saa myös kisavärejä ja Elina on varannut mulle pari pakettia Jan Tanaa. Parempi hoitaa näin hyvissä ajoin ettei pääse käymään mitään vahinkoja.

Nyt taitaa olla ensimmäinen kerta, kun saadaan koko kööri kokoon. Luvassa on arvatenkin sellasta tukkapöllyä, että tulen taas hoikkana kotiin, mutta niin motivoituneena että jaksan taas painaa hamaan tappiin asti. Ja olihan mulla taas ikävä<3

2 vastausta artikkeliin ”Tiedossa Tampere”

  1. Moi!

    Ekaksi: ihan mahtava ja energinen blogi! On kiva lukea ihan pro-tason fitnessurheilijoiden blogeja kun niistä saa mielettömästi tsemppiä ja potkua omaan treeniin. Aluksi mietin että en uskalla kirjoittaa, jos et vastaisi, mutta päätimpähän yrittää;
    Niimpä, lueskelin tuota Anna Virmajoen blogia, jossa hän kertoo hieman taustastaan ja olisi mielenkiintoista tietää sinun salihistoriasta enemmän :)
    Näin aloittelijalle olisi motivoivaa tietää omasta kamppailustasi ihan ensimmäisestä päivästä lähtien ensimmäiseen kuukauteen ja ekaan vuoteen asti. Mistä sait kipinän lajia kohtaan ja kuinka aloit työstämään unelmaasi? Oliko sinulla hyvät tuki- ja kannustusjoukot alusta lähtien vai yksinkö olet puurtanut? Millainen oli ensimmäinen kerta salilla ja mistä sait kaiken tietosi? Oletko ollut alusta saakka tekemisissä Minnan tai jonkun ammattilaisen kanssa? Olisi kiva jos kertoisit ensikokemuksia ruokavaliostasi ja treeneistäsi sillä itseni on vaikea pitää motivaatiota yllä ja mietinkin miten olet kasvattanut itsellesituollaisen itsekurin!?
    Kauheasti olisi kysymyksiä mutta viimeiseksi haluaisin tietää että onko sinulla ollut alusta lähtien joku treenikaveri? Ja jos vielä voisit listata mielestäsi helsingin parhaat kuntosalit :p

    Iloista syksyä, treeni-iloa ja supertsempit seuraaviin kisoihin!!

    T. Anna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *